20/08/2026
Elokuista alkuiltaa Kirjavillasta! Joka jo kovin kaipaa kirjansitojiaan, kirjansidontailta-asialla siis kirjoitan. Varmaan kaikkina aiempina kirjansidontailtavuosina - niitä on noin 11 - illat ovat kesätauon jälkeen jatkuneet syyskuussa, ja se on tavoite nytkin, tosin vasta syyskuun toisena parittoman viikon keskiviikkona eli 23.9.2026, syyspäiväntassutuksen anteeksi syyspäiväntasauksen päivänä. Syy sille, etten aloita heti syyskuun alkupuolella, on kuvassa. En olisi ikinä osannut kuvitella, miten pieni pentu voi sekoittaa elämän, m***a niin vain kävi, ei pentu yksin, m***a tämä kolmen kissan kokoelma jonka kanssa nyt jaan pienen kotimme ja arjen kaaoksen, jossa yhteiseloa yhä harjoitellaan. Joudun siis vielä ottamaan vähän aikaa sille, että voin turvallisin mielin jättää kissat pitkäksi illaksi kotiin ja uppoutua kirjansidonnan maailmaan.
Sitä uppoutumista kirjan sitominen käsin parhaimmillaan on, ja siihen on siis mahdollisuus Kirjavillan avoimissa kirjansidontailloissa, joihin voi tulla sitomaan ihka ensimmäistä kirjaansa tai osata ennestään, ihmetellään kaikkea yhdessä. Mitä ihmeellisempi ja ennen näkemättömämpi teos syntyy, sitä kirjavillaisempi on tekemisen henki, kiire ei ole minnekään, ja välillä nautitaan kupponen kuumaa ja parannetaan maailmaa. Olet villanlämpimästi tervetullut mukaan!
Tällä tietoa syksyn päivämäärät ovat seuraavat: 23.9., 7.10., 21.10., 4.11., 18.11. ja 2.12., m***a varmistelen tuon aloituspäivämäärän vielä lähempänä. Toivon iltoihin ilmoittautumista etukäteen, ja ilmoittautuminen kullekin kerralle avautuu edellisen kirjansidontaillan aikaan eli kaksi viikkoa ennen. Laita kuitenkin päivämäärät jo kalenteriin jotta muistat tulla! Käytännön infoa Kirjavillan kotisivuilta www.kirjavilla.fi Avoimet kirjansidontaillat -otsikon takaa tai kysymällä minulta (varpu miukumauku kirjavilla.fi tai puh. 045 2075067).
Nähdään syksymmällä Kirjavillassa,
t. Varpu