17/08/2026
Paljon onnea uusiin seikkailuihin, Tuukka 🩷
MUUTOKSEN TUULIA
Tuukka on valittu Suomen Kansallisoopperaan oopperalaulajaksi! Uusi työ alkaa tammikuussa 2027, mikä tarkoittaa, että edessä on Clubin viimeinen syksy nykyisellä kokoonpanolla. Bändiin on jo valittu uusi bassolaulaja ja hänet paljastamme hieman myöhemmin. Nyt on kuitenkin aika juhlistaa Tuukan uutta aluevaltausta ja nauttia viimeisen syksyn yhteisistä keikoistamme!
”Näihin vuosiin mahtuu kokonainen elämä. Valtava määrä keikkoja, konsertteja sekä harjoituksia, esiintymislavoja ympäri Suomea ja maailmaa. Lukuisia levytyksiä, tuhansia kilometrejä, yhteisiä haasteita, hersyvää naurua – hetkiä, joita en vaihtaisi mihinkään. Ennen kaikkea niihin mahtuvat ihmiset, joiden kanssa olen saanut tämän kaiken jakaa. Nyt edessäni on vielä yksi syyskausi Club For Fivessa. Olen läsnä koko sydämelläni, aion nauttia jokaisesta konsertista ja yhteisestä hetkestä.
Olen uudesta mahdollisuudesta ja työstä valtavan iloinen ja odotan innolla tulevaa, vaikka Clubista luopumiseen liittyy väistämättä myös paljon haikeutta. Onneksi pääsen vielä kokemaan uuden PAVE!-projektin Ilmavoimien Big Bandin kanssa, tekemään Saksan kiertueen ja päättämään tämän vuoden, kuten niin monen tähän asti, Club For Fiven joulukiertueella”, Tuukka fiilistelee.
Viimeisen kauden alkaessa on myös kiitosten aika. Tuukka on, bändin perustajajäsenenä, ollut aina olennainen osa Clubia. Onhan hän ollut rakentamassa sen sointia, ilmettä ja tarinaa jo 26 vuoden ajan – keksinyt jopa nimen Club For Five! Tuukan poikkeuksellinen ääni, muusikkous, huumori ja persoonallinen läsnäolo ovat jättäneet meihin lähtemättömän jäljen ja perinnön, josta on hyvä jatkaa kohti uutta.
Syksyn aikana itketään varmasti vielä monet itkut, ja kuitenkin, haluamme kiitollisina toivottaa Tuukalle lämmintä myötätuulta tuleviin haasteisiin. Olemme äärimmäisen ylpeitä hänen uudesta pestistään, ja aivan varmasti eturivissä hurraamassa, kun hänen ensimmäinen oopperailtansa koittaa!