11/10/2021
.
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Omani elävät lapsuuden ja aikuisuuden välistä turbulenssia. Tein viime keväänä Aalto-yliopiston valokuvailmaisun kurssilla heistä kuvasarjan, jonka otsikko oli "Lost in Translation meets Virgin Suicides". Sofia Coppolan kahden ensimmäisen elokuvan tematiikat kytkeytyvät mielessäni yhteen, kun mietin tyttöjen kasvamisen kipeyttä. Vieraantuminen, omasta lapsuudestaan, ja kuinka suhtautua siihen - katsoako kiihkeästi ja odottaen vain eteenpäin vai pysähtyäkö elämänvaiheiden väliin, ihmettelemään, kokemaan, ikävöimään, pelkäämään.
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Taustani elokuvaopinnossa luultavasti tulee esiin siinä, että huomaan muulloinkin omaehtoisessa kuvaamisessani toteuttavani tarinallisuutta. Olen myös siitä onnellisessa asemassa, että lapseni ovat auliisti mukana toteuttamassa kuvia kanssani ja omaavat vieläpä ihmeellisen m***a varmasti sukupolvelleen ominaisen kuvanlukutaidon, jolla tietävät kontekstin ja tyylin mitä haen. M***a kuinka helposti he solahtivat näihinkin kuviin! Niin helposti, että minua kylmää kuvien otsikon todenmukaisuus meidän elämässämme, as Lost in Translation. Ja kuinka kipeästi muistankaan oman kasvamiseni kivut noina vuosina.
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Tänä tyttöjenpäivänä toivon siis sydämestäni tyttärilleni kuten kaikille muillekin tytöille vahvuutta ja luottoa elämään ja itseensä. Naisen elämänkaari ei ole loiva ja liukuva vaan täynnä mutkia ja vaativia nousuja. M***a matkasta kannattaa silti ottaa kaikki irti - sillä rikkaus mikä tytön ja naisen elämässä piilee, avaa meille ovia lahjoista suurimpaan, äitiyteen ja sen antamaan näköalaan eteen ja taaksepäin: omiin lapsiin ja heidän kasvuunsa, sekä ymmärrykseen omia äitejämme kohtaan.
