Tampereen Yliopiston Laulajat

Tampereen Yliopiston Laulajat TYL on vuonna 1964 perustettu sekakuoro, joka koostuu noin 70:sta nuoresta laulajasta.

Tampereen yliopiston laulajat on vuonna 1964 perustettu sekakuoro, jonka jäsenet ovat pääasiassa Tampereen yliopiston opiskelijoita. TYL:n tavoitteena on yhdistää laulun ilo, yhteisöllisyys ja musiikillinen kunnianhimo sekä raikas sointi. Kuoron monipuoliseen ohjelmistoon kuuluu muun muassa aikamme säveltäjien musiikkia, klassisia kuoroteoksia ja kansanmusiikkia eri maista. Kotimaan lisäksi kuoro

on viime vuosina konsertoinut myös Unkarissa, Ranskassa ja Tšekin tasavallassa sekä viimeisimpänä keväällä 2015 Slovakiassa. Kuoron taiteellisena johtajana on toiminut vuodesta 2010 Päivi Liimola, joka valmistui Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta vuonna 1998. Kuoronjohtoa hän on opiskellut muun muassa Timo Nuoranteen ja Matti Hyökin oppilaana sekä professori Gert Frischmuthin kuoronjohtoluokalla Weimarin Franz Liszt -musiikkikorkeakoulussa Saksassa.

Teekkarikuoro ja Tampereen Yliopiston Laulajat esittävät:AKATEEMINEN JUOMALAULUTARJOILUTampereen yliopiston laulajat ja ...
23/07/2026

Teekkarikuoro ja Tampereen Yliopiston Laulajat esittävät:

AKATEEMINEN JUOMALAULUTARJOILU

Tampereen yliopiston laulajat ja Teekkarikuoro täyttävät jälleen kerran kaupungin vauhdikkaalla kuoromusiikilla Tampereen teatterikesän Tapahtumien yössä torstaina 6.8.!

Esiinnymme sekä yhdessä että erikseen kolmeen otteeseen illan aikana. Tapahtumapaikkoina toimivat Ravintola Telakka klo 18, Panimoravintola Plevna klo 19 ja Ruby&Fellas klo 20. Kesäilta on täynnä perinteisiä ja moderneja juomalauluja sekä yhteisöllisyyden iloa. Tervetuloa mukaan nauttimaan!🍻



Teekkarikuoro and Tampere University Singers present:

ACADEMIC DRINKING SONG SERVING

Tampereen yliopiston laulajat and Teekkarikuoro will once again fill the city with lively choral music on the Night of Events at Tampere Theatre Summer on Thursday, August 6! We will perform both together and separately three times throughout the evening. The venues are Ravintola Telakka at 18:00, Panimoravintola Plevna at 19:00, and Ruby & Fellas at 20:00. The summer evening will be filled with traditional and modern drinking songs and the joy of togetherness. Welcome to join and enjoy!🍻

Tampereen Teatterikesä Tapahtumien Yö Ravintola Telakka Ruby Panimoravintola Plevna

Pikkutylli kävi viime viikolla avaamassa Prix CIRCOM Regional Awards Ceremonyn Tampere-talolla!Thank you for having us  ...
25/05/2026

Pikkutylli kävi viime viikolla avaamassa Prix CIRCOM Regional Awards Ceremonyn Tampere-talolla!

Thank you for having us ja onnea 100 vuotta✨

ps. myös sä voit tilata meidät esiintymään sun juhliin! Lue lisää nettisivuilta www.tyl.fi🤝

Kuvat 1&2: Miikka Varila / Yle

Kiitokset vielä viime viikon kevätkonsertista! Olipas ihanaa laulaa täydelle salille🫶🏼Tässä konsertissa päästiin kantaes...
22/05/2026

Kiitokset vielä viime viikon kevätkonsertista! Olipas ihanaa laulaa täydelle salille🫶🏼

Tässä konsertissa päästiin kantaesittämään Maleena Linjaman () ja Riki Hakulisen () teokset. Kiitokset myös säveltäjille Tommi Paavilainen () ja Janne Salmenkangas kun tulitte kuuntelemaan meiän vetoja teidän teoksista, sekä tottakai taiteelliselle johtajallemme Emmi Saulamaalle ()🫶🏼

Kiitos jälleen kerran myös ihanista kukista!

Meidän kevät jatkuu kesätyllin ja muun kivan hengailun merkeissä. Pidä kuitenki silmät ja korvat auki syksyn lähestyessä, jos kuorolaulu kiinnostaa😜



Thanks again for last week’s spring concert! It was such a joy to sing for a full house🫶🏼

In this concert we had the chance to premiere works by Maleena Linjama and Riki Hakulinen. Many thanks also to composers Tommi Paavilainen and Janne Sammelkangas for coming to listen to us, and of course to our artistic director Emmi Saulamaa🫶🏼

Thanks once again to for the lovely flowers!

Our spring continues with summer frolicking and other fun hangouts. But keep your eyes and ears open as autumn approaches, in case you’re interested in joining a choir😜

15/05/2026

Se on kuulkaas konserttipäivä!

Tänään kantaesitettävän Lemminkäinen ja Pohjolan isäntä -teoksen säveltäjä Riki Hakulinen ( / ) kertoo vähän sävellyksestään! Tuus hankkii vuoden korvamato🫡

Nähdään siis illalla Viinikan kirkossa klo 19, vapaa pääsy🤝

Lasikatot säpäleiksi! Carolina Runeberg (1808-1891) oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka julkaisi runoteoksen omalla...
06/05/2026

Lasikatot säpäleiksi! Carolina Runeberg (1808-1891) oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka julkaisi runoteoksen omalla nimellään. Tämän rohkean, pilkesilmäisen pioneerin teos Små diktförsök (1855) sai aikanaan (tietysti) osakseen naureskelua ja vähättelyä, ja kaunis teos unohdettiin yli vuosisadaksi.
 
…Kunnes koronakeväänä 2020 eräs tylsistynyt säveltäjä (kuvassa) sai sen SLS:n arkistoista käsiinsä, ihastui ja kirjoitti sen teksteihin kaksi kuorosarjaa.
 
Näistä toinen, Alfågelns memoarer (2023) naiskuorolle, saa nyt kantaesityksensä Tampereen Yliopiston Laulajien ja Emmi Saulamaan voimin. Luontoa ja kotiseutua rakkaudella katsova teos on tyyliltään romanttinen, ja siinä puhaltavat raikkaat tuulet.
 
❣️ Tämä saattaa olla ensimmäinen kerta koskaan, kun C. Runebergin teksteihin sävelletty naiskuoroteos esitetään.
 
Tule todistamaan tätä historiallista hetkeä!

📅 Viinikan kirkko 15.5. klo 19
Vapaa pääsy, ohjelma 12/20e

Suuri kiitos kun saimme runoteoksen käsiimme, Svenska Litteratursällskapet i Finland, 💕

27/04/2026

Käytettiin viikonloppu äänityshommiin! Tässä vähän tunnelmia lauantailta🫢

ps. tuu meiän konserttiin 15.5. klo 19 Viinikan kirkkoon!

Tervetuloa Tampereen yliopiston laulajien kevätkonserttiin perjantaina 15.5. klo 19 Viinikan kirkkoon!🌸‼️ VAPAA PÄÄSY‼️K...
15/04/2026

Tervetuloa Tampereen yliopiston laulajien kevätkonserttiin perjantaina 15.5. klo 19 Viinikan kirkkoon!🌸

‼️ VAPAA PÄÄSY‼️
Käsiohjelman voit ostaa hintaan 12€ / 20€ ☺️

eli…
MITÄ: Keväisiä muistelmia -kuorokonsertti
MISSÄ: Viinikan kirkko
MILLOIN: perjantai 15.5. klo 19

Nähään konsertissa!🫶🏼

Grafiikat: Vilma Hyttinen



Welcome to the Tampere University Singers’ spring concert 15.5. 7pm at Viinikka Church! 🌸

‼️ FREE ENTRY ‼️
You can also buy our program for €12 / €20 ☺️

So...
WHAT: Keväisiä muistelmia -Choir Concert
WHERE: Viinikka Church
WHEN: Friday, May 15th at 7pm

See you at the concert! 🫶🏼

10/04/2026

Onks sun tilaisuus vailla livemusiikkia?🕺

Lauluyhtye on vaivaton tapa järjestää tapahtumaasi musiikkia – tarvitaan vain laulajat ja äänirauta!

Voit valita valmiin laulupaketin
• Juhlatilaisuuteen tunnettuja kansallisteoksia
• Hilpeään illanviettoon kansanmusiikkia tai mukaansatempaavia juomalauluja
• Edesmenneen muistamiseen kauniita ja hartaita teoksia
tai ehottaa omia lemppareitasi🧑‍🩰

Ota meihin yhteyttä!
Löydät yhteydenottolomakkeen nettisivuiltamme osiosta Lauluyhtye Pikkutylli🫶🏼



Looking for live music for your event?

A vocal ensemble is an effortless way to bring music to your occasion – all you need are the singers and a tuning fork!

You can (for example) choose from ready-made song packages:
• Well‑known national works for festive events
• Folk music or lively drinking songs for a cheerful evening
• Beautiful and solemn pieces for commemorative moments
or suggest your own favourites!

Get in touch with us!
You’ll find our contact form on our website under Lauluyhtye Pikkutylli🫶🏼

Kiinnostaisko laulaa kuorossa kivojen tyyppien ympäröimänä? Tampereen Yliopiston Laulajat etsii jälleen uusia laulajia j...
05/01/2026

Kiinnostaisko laulaa kuorossa kivojen tyyppien ympäröimänä? Tampereen Yliopiston Laulajat etsii jälleen uusia laulajia joukkoonsa! ✨

Me ollaan yhteisöllinen sekakuoro, jonka jäseniä yhdistää innostus laulamista ja yhdessätekemistä kohtaan.

Jos sua kiinnostelis, nii ilmoittaudu koelauluihin osoitteessa tyl.fi/kuorolaiseksi! Koelauluaikoja on tarjolla kaikkiin ääniin (sopraano, altto, tenori, basso), m***a erityisesti sopraanojen ja alttojen koelauluajat ovat täyttyneet viime vuosina jo muutamassa päivässä. Oo siis nopee!

Koelaulutilaisuus järjestetään Tampereen yliopiston keskustakampuksella maanantaina 12.1. osoitteessa Kalevantie 5 (Linna-rakennus). Koelauluissa testataan hakijan laulutaitoa, selvitetään ääniala sekä kysytään hakijan mahdollisuuksista sitoutua toimintaan. Lue lisää koelauluista meidän nettisivuilta!

Jos sulla on jotain kysyttävää, nii slidee dm tai laita sähköpostia osoitteeseen [email protected]😛

Nähään koelauluissa!🫶🏼



Interested in singing in a choir surrounded by great people? Tampereen Yliopiston Laulajat is once again looking for new singers to join us!

We’re a warm and community‑oriented mixed choir brought together by our love for singing and making music together.

If this sounds like your thing, sign up for an audition at tyl.fi/kuorolaiseksi! ! We have audition slots for all voice types (soprano, alto, tenor, bass), but especially soprano and alto slots have filled up within just a few days in recent years — so be quick!

The auditions will take place at Tampere University’s city centre campus on Monday 12 January at Kalevantie 5 (Linna building). During the audition, we’ll assess your singing skills, determine your vocal range, and ask about your ability to commit to the choir’s activities. You can read more about the audition process on our website!
If you have any questions, feel free to slide into our DMs or send an email to [email protected].

See you at the auditions! 🫶🏼

Osoite

Tampere
33100

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Tampereen Yliopiston Laulajat :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa

Kategoria