05/06/2026
Tervehdys Teatteri NEOn ammattiryhmän tapaamisesta!
Pääsimme kohtaamaan pitkästä aikaa ja kertomaan kuulumisia sekä suuntaamaan katsetta NEOn uudelleen muokkautuvaan tulevaisuuteen. Olipa taas hauskaa ja tunteikastakin nähdä porukka yhdessä ❤️
Yhteiskunnan tiukka taloustilanne on osunut kipeästi myös NEOn toimintaan ja sen vuoksi emme ole voineet enää tavata säännöllisesti. Kaupungin ja Kulttuurirahaston avustusten turvin olemme kuitenkin voineet muokkautua uuteen suuntaan:
☀️Jatkossa ammattiryhmän toiminta tulee keskittymään tiiviimmin produktioiden ja työllistymisen ympärille.
☀️Tämän ja ensi vuoden aikana kolme NEOn näyttelijää tulee työllistymään produktioihin, joihin NEO tarjoaa niihin tarvittavan taiteellisen ja sosiaalisen tuen mentoroinnin. Produktioista kerromme myöhemmin lisää.
☀️ NEOn harrastusryhmä tulee pysymään matalan kynnyksen toimintana aloittelijoille.
☀️Pyrimme edelleen löytämään rahoitusväyliä toiminnallemme, jotta mahdollisimman moni näyttelijän työstä kiinnostunut NEOlainen saisi myös tulevaisuudessa mahdollisuuden sekä harrastaa että työllistyä esittävien taiteiden kentälle.
Iloa ja valoa kaikille Teatteri NEOn ystäville ja tutuille 🍓☀️🍓☀️🍓
Setlementti Tampere ry