29/08/2024
Tässä on vm-16 teeri, joka esittää kuvassa metsoa. Kunnosta roikkuu ihanan Mekku Osasen tekemä kaulakoru, jossa on aito metson höyhen. Elokuussa -23 meillä oli eräopasopintojen näyttökoe, jossa yövyimme 2 yötä maastossa mahdollisimman vähäisin varustein ja rajoitetuilla eväillä. Kännykkä oli suljetussa kirjekuoressa.
1. päivänä sattui olemaan myrsky, joten laitoin tarppikankaan siirtolohkareiden suojaan.
2. päivänä tapasin kurssikaverini Jennin, joka kertoi edellisenä päivänä joutuneensa pakenemaan ja piiloutumaan ukkometsoa. Naureskeltiin ja ihmeteltiin kohtaamista, ja Jenni jatkoi matkaansa.
Myöhemmin olin aikeissa lähteä keräämään vadelmia, kun kyseinen metsoherra saapui leiriini. Lähdin perääntymään mäen harjaa aina välillä metsoa joko maanitellen tai koiramaisesti komentaen tyyliin: Istu! Maahan! Häivy! Tai voisitko antaa mun olla täällä, mä lähden täältä huomenna..
Ei auttanut, ja peräännyin kunnes pääsin kiertotielle, jota pitkin pääsin takaisin tarppini alle metson huomaamatta. Nukuin levottomasti ja välillä havahduin: Ai niin, se metso!
Aamulla herättyäni sain juuri hampaat harjattua, kun huomasin metson aukion laidalla. Tiesin, etten voinut enää paeta sitä, koska minun piti vielä syödä aamiaista, purkaa leiri ja lähteä koulua kohti. Peräännyin siis tarppini suojaan ja metso lähestyi kiivaana perässä. Ensin hän "tappoi" mustan roskapussini ja siirtyi sitten rymyämään tarppini tukena olleen siirtolohkareen päälle. Sieltä hän tulikin jo suoraan kimppuuni.
Onneksi olin vähän hänen yläpuolellaan ja saappaat jalassa. Ojensin vuorotellen oikeaa ja vasenta jalkaa ottamaan vastaan ukkometson siipien ja nokan -voimakkaita- iskuja. Välillä pidin keppiä nokkimisen kohteena.
Juttelin linnulle koko ajan ensin edellisen päivän tyylillä komentaen tai maanitellen. Totesin sitten, että täytyy vaihtaa strategiaa ja sovelsin hawaijilaista Ho'oponopono-menelmää tyyliin: minä rakastan sinua, olen pahoillani, että sun kotimetsät on hakattu ja pyydän sulta anteeksi, kiitos!
Samalla metso lähti pois leiristäni, joko anteeksipyyntööni reagoiden tai saatuaan muuten tarpeeksi minusta. Jäljelle jäi kaksi pientä höyhentä sammalikolle, joista toisen annoin Jennille muistoksi.
Sen verran pulssini läpätti, että piti kaivaa kännykkä esiin ja soittaa opelle tilanteesta. Hän lupasi tulla tarvittaessa hakemaan mut leiristäni. Pian tajusin, että metso ei enää tulisi minua ahdistamaan ja saatoin rauhassa keskittyä puuhiini.
Sain tänä kesänä tuon hienon korun Mekulta, joten päätin postata tarinan, vaikka metson roolia esittääkin teeri. 😅
