Bio-Salo

Bio-Salo Nykyaikaistettu, digi- ja 3D tekniikalla varustettu, vuonna 1938 avattu perinteinen elokuvateatteri Bio-Kuva J. Kolmas sali 2021.

Mäkilän omistama elokuvateatteri Salon keskustassa

Bio-Salo on vuonna 1938 avattu perinteinen elokuvateatteri, jossa nykyään kolme salia. Sisätilat uusittu 2007 vanhaa kunnioittaen mutta nykyvaatimukset huomioiden ja esitystekniikka uusittu digitaaliseksi 3D -ominaisuuksilla vuonna 2012. Lisää sisätilaremontteja 2018 sekä äänijärjestelmien kokonaisuudistus. HISTORIAA LYHYESTI:

Bio-Salon talo rak

ennettiin alun alkaen elokuvateatteriksi. Sen rakennutti salolainen liikemies Kosti Vuorio. Suunnittelijana oli salolainen rakennusmestari Aarne Hento. Teatteri avattiin syyskuussa 1938 ja siinä oli aluksi yksi 480-paikkainen sali joka jakautui permantokatsomoon ja parvekekatsomoon. Seuraava tekninen uudistus oli 1950-luvulla Cinemascope -laajakuvaformaatin asentaminen. Vuonna 1964 valkokangasta suurennettiin reilusti ja elokuvakoneet vaihdettiin isompiin. Seuraava suuri remontti tehtiin 1975, jolloin parvekekatsomo erotettiin omaksi salikseen. Näin muodostuivat nykyiset Bio-Salo 1 ja Bio-Salo 2. Viimeisin sisätilauudistus tehtiin kesällä 2007. Molempiin saleihin uusittiin istuimia ja jalkatilaa suurennettiin reilusti. Valkokankaat uusittiin, kuvan terävyyttä ja kirkkautta parannettiin, sisustus uusittiin värisävyjä ja valaisimia myöten ja aula palautettiin mahdollisimman tarkkaan vuoden 1938 kuosiin ikkunoissa olevia alkuperäisiä Uuno Eskolan lasimaalauksia myöten. Loppuvuonna 2009 päivitettiin vielä äänijärjestelmiä. Seuraava iso hankinta tehtiin maaliskuussa 2012, jolloin Bio-Salossa siirryttiin digitaliseen projisointiin aiemman filmiprojisoinnin sijaan. Tämä mahdollisti myös 3D-elokuvien esittämisen. Vuonna 2018 uusittiin taas sisätiloja: Vessat uusittiin ja ykkössalin lattiaa nostettiin takaoastaan ja valkokangasta laskettiin katsomismukavuuden lisäämiseksi. Värimaailmaa uusittiin myös ja aula- sekä ulkovalaistukset uusittiin ledivaloiksi. Vuonna 2021 Bio-Saloon rakennettiin kolmas, 17 paikan uusi sali entisen liikehuoneistoon, jonne tehtiin kulku teatterin tiloista. Tähän saliin tuli myös tarjoilutilat yksityisnäytöksiä ajatellen. Tarkemmin Bio-Salon vaiheista voit lukea teattereiden nettisivujen Historia -osiosta. Ohessa pikainformaatiota Bio-Saloon liittyvissä asioissa. Paremmat lisätiedot löydät teatterin nettisivuilta www.biosalo.fi


LIPPUKASSA ja LIPUT:

Lippukassa avataan noin puoli tuntia ennen esityksen alkua ja suljetaan esityksen alettua. Lippujen ennakkovaraukset vain ja ainoastaan nettisivujemme kautta. Paikkalippuja meillä ei ole vaan asiakas saa itse valita istuinpaikan salissa. Maksutapoina käyvät kylmän käteisen lisäksi yleisimmät pankki- ja luottokortit, Smartum (mobiili ja setelit), Edenred (Mobiili ja setelit) sekä e-Passi (puhelinnumerolla kassalla). HUOM: FINNKINON LIPUT EIVÄT KÄY MEILLÄ...

LIPPUJEN VARAAMINEN:

Lippuja voi varata nettisivuiltamme, jolloin varauksesi siirtyy suoraan lippukassalle. Varausmahdollisuus sulkeutuu puoli tuntia ennen näytöstä ja varatut liput on haettava kassalta viimeistään 5 minuuttia ennen esityksen alkua. Nettisivuillamme on selkeät ohjeet varaamiseen, se on helppoa eikä vaadi rekisteröitymisiä eikä ennakkomaksuja. Kun tulee ikkuna "Kiitos varauksestasi" niin varaus on lähtenyt meille onnistuneesti. Netissä ei tarvitse lippuja maksaa, vaan maksu tapahtuu teatterin kassalla kun saavut elokuviin. LEFFAPASSI:

Teatterin kassalta saat maksutta käyttöösi Leffapassin. Saat siihen leiman jokaisesta normaalihintaisesta elokuvalipusta, ja kun koossa on 7 leimaa, saat kahdeksannella käynnillä 7 euron alennuksen elokuvalipusta. Kortti on voimassa vuoden aloituksesta. SARJAKORTIT:

Selvää säästöä Sarjiksella! Meillä on 4 kerran ja 8 kerran sarjiksia, joista 8 kerran on käyntikertaa kohden kaikkein edullisin. Sarjis kelpaa mihin tahansa max 13 euron hintaiseen näytökseen, 13 euron ylimenevä osuus veloitetaan. Sarjikset ovat voimassa vuoden ostopäivästä. Sarjiksia voi ostaa myös Kulttuurieduilla! Perheille on oma, edullisempi PerheSarjis, joka käy 11 euroon asti Perhe-elokuviin. LAHJALIPUT:

Elokuvalippu Bio-Saloon on helppo ja kätevä tapa muistaa ystävää jouluna, synttäreinä, tms. Lahjalippuja voit ostaa teattereiden kassalta aukioloaikoina tai päivisin Kiviliike Alanderilta Bio-Salon vierestä (vain käteisellä) sekä Salon R-Kioskilta (käteisellä ja kortilla). Lippuja myydään yksitellen, joten voit ostaa juuri sen määrän kuin tarvitset. Lahjalippupaketit, Sarjalippupaketit ja Makeiskortit saat vain Teatterin kassalta tai puhelimitse sopimalla. Lahjalippu on voimassa vuoden ostopäivästä. Lahjalippumme kelpaavat myös Paimiossa Bio Staraan . TILAUSNÄYTÖKSET:

Järjestämme tilausnäytöksiä yksityisille, yhteisöille, kouluille (KouluKino), yrityksille, jne... Myös Lasten leffasynttärit onnistuvat 3-salissamme edullisesti. Ota yhteyttä niin neuvotellaan lisää. TEKNISIÄ TIETOJA:

Bio-Salo 1:

Paikkaluku: 207
Istuinrivien väli: 110cm
Valkokangas: n. 10m x 4m (Cinemascope)
Digiprojisointi / Barco
xPand 3D -järjestelmä
Filmiprojisointimahdollisuus / Ernemann VIIB
Ääni: Dolby digital


Bio-Salo 2:

Paikkaluku: 80
Istuinrivien väli: 110cm
Valkokangas: n. 5m x 2m (Cinemascope)
Digiprojisointi / Barco
Ääni: Dolby digital


Bio-Salo 3:

Paikkaluku: 17
Istuinrivien väli: 110cm
Valkokangas: n. 4m x 1,5m (Cinemascope)
Digiprojisointi / Barco Laser
Ääni: Dolby digital

Tänä viikonloppuna (Pe 7.8. - Su 9.8.) on aulassamme RYHMÄ HAU LEFFAKISA. Palkintoina kaksi nimikkoreppua ja kaksi nimik...
07/08/2026

Tänä viikonloppuna (Pe 7.8. - Su 9.8.) on aulassamme RYHMÄ HAU LEFFAKISA. Palkintoina kaksi nimikkoreppua ja kaksi nimikkopehmolelua eli yhteensä neljä voittoa! Osallistumaan pääset kun tykkäät tästä julkaisusta BIO-SALON OMALLA FB SIVULLA, tulet meille elokuviin ja täytät arvontalapun aulassamme. Ja jos sulla on kaveri jolle haluaisit tarjota leffan niin tägää hänet myös julkaisuun Bio-Salon fb sivuilla. Jos voitat arvonnassa niin tägäämäsi kaveri saa ansiostasi vapaalipun elokuviin. Voittajat julkmaistaan Su illalla. Meta ei ole mukana arvonnassa.

Taas alkaa uusi elokuvaviikko ja ensi-iltana koko perheelle uusi RYHMÄ HAU! Muistathan myös aulassamme olevan Ryhmä Hau ...
07/08/2026

Taas alkaa uusi elokuvaviikko ja ensi-iltana koko perheelle uusi RYHMÄ HAU! Muistathan myös aulassamme olevan Ryhmä Hau -leffakisan :) Entisistä suosikeista jatkavat mm. SPIDER-MAN, ODYSSEY, KÄTYRIT ja Hannu Brusilan paikallinen elokuva AITOUDEN YTIMESSÄ, josta nyt ehkä viimeiset esitykset! Ja kirsikkana kakun päällä Ma-Ti perinteiset PÄK TO SKOOL -päivät, jossa leffoja 6-8-10 eurolla! Tule lievittämään koulujen alkamisen tuskaa! Lisäinfoa sivuiltamme biosalo.fi -nähdään :)

06/08/2026
Asiakaspalevlun ilot ja surut, osa 1/200Muutama viikko sitten asiakas oli tuonut työvuorossa olleelle pojalleni teatteri...
06/08/2026

Asiakaspalevlun ilot ja surut, osa 1/200
Muutama viikko sitten asiakas oli tuonut työvuorossa olleelle pojalleni teatterin kassalle neljä puoliksi palanutta lahjalippua. Olivat kuulemma joutuneet leivänpaahtimeen. Poika toi liput erikseen minulle illalla kun tulin Paimion teatterilta kotiin. Käsitin, että poika oli nämä liput kelpuuttanut ja nämä neljä asiakasta olivat olleet näillä elokuvissa. Asiakas oli jättänyt nimensä ja puhelinnumeronsa, ja käsitin senkin niin että jos jälkeenpäin on jotain kysyttävää yms näistä lipuista niin saa soittaa perään. Sanoin pojalle että onpas kumma kun just tuo päivämäärä on palanut, etteivät vaan olisi menneet vanhaksi ja sitten tehty näin. Itse en olisi ainakaan kaikkia lippuja kelpuuttanut päivämäärän puuttuessa m***a en sanonut pojalle sitä kun ajattelin etten viitsi mieltänsä pahoittaa, hän on ne nyt hyväksynyt ja sillä siisti, enkä soittele perään enää kun ne on nyt käytetty jo.
Tänään tämä asiakas soittaa. Kysyy että onko tullut palaneita lippuja minulle. Sanon asiakkaalle, että juu, on tullut, poikani ne toi ja olin vähän sitä mieltä että palaneen käry haisee muutenkin kuin lipuissa kun juuri kuis ollakaan päivämäärä on palanut, m***a poika on ne kelpuuttanut joten asia mun osalta kunnossa. Sitten asiakas alkaa raivoamaa puhelimessa että he eivät ole niitä käyttäneet ja jos syytän häntä kusettamisesta niin "pirä elokuvateatteris ja kerron kyllä kaikille millanen k-pää sä olet". Kun koitan kertoa että ahaa, tilanne onkin sitten ihan eri jos niitä ei olekaan käytetty, m***a asiakas ei kuuntele vaan huutaa päälle ja lyö luurin korvaan.
Koitan soittaa takaisin. Luuri lyödään korvaan. Laitan tekstarin jossa vielä kirjoitan että sitten pitää neuvotella jokin sovintoratkaisu m***a viestiin ei vastata.
Kirjoitan tämän nyt osaltaan siksi, että jos tämä asiakas huutelee pitkin turuja ja toreja miten huonosti kohtelin häntä, niin haluan kertoa että tarjouduin kyllä asian oikean laidan kuultuani tarjoamaan sovintoesitystä, m***a sitä hän ei enää halunnut kuulla. Tiedä sitten kumpi oli se suurempi k-pää.
Ja muistutuksena kaikille, että olemme tasapuolisuuden takia tarkkoja lipputuotteidemme voimassaoloista. Pitäkää huoli lipuistanne ja muistakaa käyttää ne vuoden sisällä myyntipäivästä. Vanhentuneita, kadonneita eikä tunnistamattomaksi tuhoutuneita lippuja ei kelpuuteta eikä hyvitetä. Ja tämä on kaikille sama kohtelu.

06/08/2026

Huomenna ensi-illassa odotettu uusi RYHMÄ HAU :) Varaa liput sivuiltamme biosalo.fi ja nähdään leffassa :)
PS: Aulassamme myös Ryhmä Hau -Leffakisa!

Moikka. Bio-Salon elokuvatarjonta Ke-To 5.-6.8:18.00: ODYSSEY (Viimeiset isossa salissa!)18.30: VAIANA dub19.00: KÄTYRIT...
05/08/2026

Moikka. Bio-Salon elokuvatarjonta Ke-To 5.-6.8:
18.00: ODYSSEY (Viimeiset isossa salissa!)
18.30: VAIANA dub
19.00: KÄTYRIT dub
Lisäinfo www.biosalo.fi -Nahdään :)

04/08/2026

Tee kuten : Unohda Tv-uusinnat ja lähde leffaan Bio-Saloon :) Nyt esityksessä Suomen katsotuimmat leffat :)

Mukavaa Maanantaita! Bio-Salossa tarjolla hyvät leffat Ma-Ti 3.-4.8.18.00: SPIDER-MAN18.30: TOY STORY19.00: AITOUDEN YTI...
03/08/2026

Mukavaa Maanantaita! Bio-Salossa tarjolla hyvät leffat Ma-Ti 3.-4.8.
18.00: SPIDER-MAN
18.30: TOY STORY
19.00: AITOUDEN YTIMESSÄ -Kiirehdi katsomaan paikallista elokuvaa. Nyt vielä isommassa salissa!
Lisäinfot www.biosalo.fi -Tervetuloa

Tänään Sunnuntaina Bio-Salossa:14.30: TOY STORY15.00 ja 18.30: SPIDER-MAN15.00: KÄTYRIT16.30: VAIANA17.00: AITOUDEN YTIM...
02/08/2026

Tänään Sunnuntaina Bio-Salossa:
14.30: TOY STORY
15.00 ja 18.30: SPIDER-MAN
15.00: KÄTYRIT
16.30: VAIANA
17.00: AITOUDEN YTIMESSÄ
18.00: ODYSSEY
19.00: OBSESSION
Lisäinfoa www.biosalo.fi Tervetuloa leffaan :)

Tänään Lauantaina onkin hyvä leffapäivä, eiks vaan?Bio-Salossa tarjolla Suomen katsotuimmat leffat :)15.30: TOY STORY16....
01/08/2026

Tänään Lauantaina onkin hyvä leffapäivä, eiks vaan?
Bio-Salossa tarjolla Suomen katsotuimmat leffat :)
15.30: TOY STORY
16.00 ja 19.30: SPIDER-MAN
16.00: KÄTYRIT
17.30: VAIANA
18.00: AITOUDEN YTIMESSÄ
19.00: ODYSSEY
20.00: SCARY MOVIE
Lisäinfo ja liput www.biosalo.fi -Nähdään :)

Osoite

Helsingintie 11
Salo
24100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Bio-Salo :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Bio-Salo :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria