DOWN BY the Kemijoki -festivaali 29-30.7.2016

DOWN BY the Kemijoki -festivaali 29-30.7.2016 DBTK -rockfestivaali Rovaniemen vanhin festivaali, Down By The Kemijoki, palaa ensi kesänä viihdyttämään rockyleisöä neljän vuoden tauoan jälkeen.

Festivaali järjestetään perinteiseen tapaan heinäkuun viimeinen viikonloppu 29-30.7. Klubeina toimivat Ravintola Comico sekä Oluthuoneen terassi. Yleensä tauolta palataan ”yleisön” pyynnöstä, m***a nyt syypäänä voidaan DBTK:n kohdalla pitää artisteja, jotka uskollisesti pyytelivät festivaalia järjestettäväksi vuodesta toiseen. Aika on sopiva pienille ja lämminhenkisille festareille, joissa artiste

illa, yleisöllä ja järjestäjillä on tärkeintä hauskanpito ilman suurempia näyttämisen paineita. Festivaalin synnystä tulee kuluneeksi 24-vuotta (1992-2016), joten on sopiva hetki palata nostalgiatripille 90-luvun alkupuolelle. Näissä kemuissa pääosan ottavat jo toistakymmentä vuotta sitten festareilla ilahduttaneet bändit kuten Eläkeläiset, Kelpo Pojat ja Kumikameli. Festarit järjestetään Arctic Live Oy:n toimesta. Firman takaa löytyvät Down By The Kemijoen järjestäjät jo vuosien takaa: Pertti ”Pepe” Tuononen ja Jari Näsman.

Ainutlaatuinen artisti LA 11.2. klo 21. Comicossa.Georgialainen S***a Adamahsvili. Liput 15,- sis.narikka.Tervetuloa!htt...
09/02/2023

Ainutlaatuinen artisti LA 11.2. klo 21. Comicossa.
Georgialainen S***a Adamahsvili. Liput 15,- sis.narikka.
Tervetuloa!
https://youtu.be/EJHQbnmR_y0

DBTK -klubit 30.-31.7.  klo 22 aloitetaan.30.7 Eläkeläiset ja Sanna & Soul. 31.7 Sakari Korhonen & Huurankukat. Ennakkol...
16/07/2021

DBTK -klubit 30.-31.7. klo 22 aloitetaan.
30.7 Eläkeläiset ja Sanna & Soul.
31.7 Sakari Korhonen & Huurankukat.
Ennakkolippuja perjantaille nyt alakuun Comicosta 15,-/kpl käteisellä, kiitos.

Comicon terassilla tänään PE klo 19 hyvvää mussiikkia!Sanna & SoulEi sis.pääsymaksua. Tervetuloa!
11/06/2021

Comicon terassilla tänään PE klo 19 hyvvää mussiikkia!
Sanna & Soul
Ei sis.pääsymaksua. Tervetuloa!

14/10/2019

00:00 "Broken Whiskey Glass" 04:40 "White Lies" 10:15 "If Money Talks" (encore 1) 13:35 "Lost Highway" (encore 2)

28/08/2019

LA 5.10 LIVE: Jason Ringenberg! Liput ennakkoon Comicosta 17€. Legendaarinen Jason & The Scorchers laulaja/kitaristi tekee Euroopan kiertueen viimeisen keikkansa Rovaniemellä. Jasonin soolokeikan jälkeen lavalla myös Jalla Jallan ja Greenhouse AC:n jäseniä herran itsensä kanssa.

Supparit Tapsana Tivoli Klubilla Comicossa. Tulukaapa joraamaan ; )
12/09/2018

Supparit Tapsana Tivoli Klubilla Comicossa. Tulukaapa joraamaan ; )

Osoite

KoskiKatu 25
Rovaniemi
96200

Aukioloajat

Perjantai 20:00 - 04:00
Lauantai 20:00 - 04:00

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita DOWN BY the Kemijoki -festivaali 29-30.7.2016 :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti DOWN BY the Kemijoki -festivaali 29-30.7.2016 :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria