Sanaseura on rovaniemeläinen sanataideryhmä, joka järjestää Open mic -klubeja ja muuta kaikille
23/03/2026
Sanaseura esittää: Sanaleikkikaverit! 😍🔥
Huhtikuun sanataideillassa esiintyy Klitta Vaarala (s. 1983). Klitta on esikoisromaanin kirjoittaja, kolumnisti ja aktiivinen kulttuuritoimija. Klitta on Sanaseuran perustajajäsen, sekä toiminnan ensimmäiset kolme vuotta myös sanataideiltojen tuottaja ja juontaja. Hänen kirjoituksensa, kolumneista esikoisromaaniin, käsittelevät ihmisarvoa, yhteiskunnallista eriarvoisuutta, huono-osaisuutta ja identiteettiä rohkean omakohtaisella otteella. Tällä hetkellä Klitta työstää proosateosta, Suurta köyhyysromaania, josta hän esittää otteita sanataideillassa. Klitta tituleeraa itseään `tulevaksi menestyskirjailijaksi`. Lavalla tullaan näkemään todellisuuteen manifestoitunut Menestyskirjailija.
Avausnumeron jälkeen vuorossa on open mic.
Open mic -osiossa jokaisella esiintyjällä on yksi mikrofonivuoro ja esiintymisen kesto on noin viisi minuuttia.
TÄRKEÄÄ: Väkivaltaisista aiheista tai seksuaalisesta sisällöstä tulee antaa sisältövaroitus ennen tekstin lukemista.
Voit ilmoittautua open miciin paikan päällä juontajalle. Sanaseuran tapahtumat ovat syrjinnästä vapaita tiloja, joissa ei suvaita rasismia, seksismiä, vamman tai terveydentilan perusteella syrjimistä, trans- eikä homofobiaa niiden laajassa merkityksessä.
Visuaalinen ilme: Juulianna Lustila
01/03/2026
Sanaseura ja Arctic Pride esittää: Viehkeästi vinossa
Tervetuloa kevään ensimmäiseen sanataideiltaan, jonka Sanaseura järjestää perinteisessä yhteistyössä Arctic Priden kanssa.
Illan esirunoilijana toimii Uni Ojuva (s.1984). Ojuva on sodankyläläinen runoilija. Hän tarkastelee runoudessaan pohjoisia rajamaita, historioita ja mentaliteetteja. Ojuva on julkaissut runoteokset Asentopuu (Kulttuurivihkot 2018) ja Onhan sentään linnut (Aviador 2023). Onhan sentään linnut oli vuoden 2025 Lappi-kirjallisuuspalkintokilpailun yleisöäänestyksen voittaja. Ojuva esittää runojaan kyseisestä teoksestaan.
Avausnumeron jälkeen vuorossa on open mic.
Open mic -osiossa jokaisella esiintyjällä on yksi mikrofonivuoro ja esiintymisen kesto on noin viisi minuuttia.
TÄRKEÄÄ: Väkivaltaisista aiheista tai seksuaalisesta sisällöstä tulee antaa sisältövaroitus ennen tekstin lukemista.
Voit ilmoittautua open miciin paikan päällä juontajalle. Sanaseuran tapahtumat ovat syrjinnästä vapaita tiloja, joissa ei suvaita rasismia, seksismiä, vamman tai terveydentilan perusteella syrjimistä, trans- eikä homofobiaa niiden laajassa merkityksessä.
Visuaalinen ilme: Juulianna Lustila
Valokuva: Jaakko Duktig
23/02/2026
Kalenteri esiin! Tarkemmista teemoista tiedotetaan lähempänä 🥰
03/12/2025
Sanaseura esittää: Luonnollista!
Tervetuloa vuoden viimeiseen sanataideiltaan torstaina 11.12 klo 19.00 MustaKissa Kuppilassa.
Avausnumerona on Ellen Järekari, syntyjään rovaniemeläinen muusikko ja lauluntekijä, joka on palannut takasin juurilleen reilu vuosi sitten. Taiteilija työskentelee parhaillaan luontoteemaisen EP:n parissa Suomen Kulttuurirahaston apurahan tukemana. Lauluja luontosuhteesta on musiikillinen kokonaisuus, joka tarkastelee ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä eri näkökulmista. Laulut perustuvat pitkälti mielenterveysyhdistyksen asiakkaiden kirjoittamiin luontokokemuksiin, jotka liittyvät luonnon eudaimonisia hyvinvointivaikutuksia tutkivaan väitöskirjahankkeeseen.
Avausnumeron jälkeen vuorossa on perinteinen open mic!
Open mic -osiossa jokaisella esiintyjällä on yksi mikrofonivuoro ja esiintymisen kesto on noin viisi minuuttia.
TÄRKEÄÄ: Väkivaltaisista aiheista tai seksuaalisesta sisällöstä tulee antaa sisältövaroitus ennen tekstin lukemista.
Voit ilmoittautua open miciin paikan päällä juontajalle. Sanaseuran tapahtumat ovat syrjinnästä vapaita tiloja, joissa ei suvaita rasismia, seksismiä, vamman tai terveydentilan perusteella syrjimistä, trans- eikä homofobiaa niiden laajassa merkityksessä.
Visuaalinen ilme: Sonja Huhtaniska
31/10/2025
Sanaseura esittää: Keinovalovoimaa!
Pimeä marraskuu kirkastuu, kun vietämme yhdessä seuraavaa sanataideiltaa MustaKissa Kuppilassa ke 12.11. klo 19.00.
Illan avausnumerona esiintyy Rovaniemeltä takaisin Päijät- Hämeeseen muuttanut koomikko Karoliina Virkki. Hän tarkkailee maailmaa lempeän vinolla katseella. Hänessä asuu pieni ja vähän likainen setämies, m***a ulospäin Karoliina on lämmin ja höystää nokkelat havaintonsa maailman menosta kömpelöllä yhteiskuntakritiikillä ja hurmaavalla läsnäololla.
Sen jälkeen vuorossa on perinteinen open mic!
Open mic -osiossa jokaisella esiintyjällä on yksi mikrofonivuoro ja esiintymisen kesto on noin viisi minuuttia.
TÄRKEÄÄ: Väkivaltaisista aiheista tai seksuaalisesta sisällöstä tulee antaa sisältövaroitus ennen tekstin lukemista.
Voit ilmoittautua open miciin paikan päällä juontajalle. Sanaseuran tapahtumat ovat syrjinnästä vapaita tiloja, joissa ei suvaita rasismia, seksismiä, vamman tai terveydentilan perusteella syrjimistä, trans- eikä homofobiaa niiden laajassa merkityksessä.
Visuaalinen ilme: Juulianna Lustila
29/10/2025
Huomaa muuttunut päivämäärä!
11/03/2025
Sanaseura esittää: Tuu mukaan! 20.3. juhlitaan perinteisesti sateenkaarevuutta. Tule lausumaan tai kuuntelemaan tekstejä aiheeseen liittyen. Sanaseuran tapahtumissa kaikki ovat arvokkaita.
Teema on asetettu inspiroimaan kirjoittajia, m***a halutessasi voit kuitenkin esittää Open Mic -osiossa muunkin teemaisia tekstejä. OPEN MIC Open Mic -osiossa jokaisella esiintyjällä on yksi mikrofonivuoro ja esiintymisen kesto on maksimissaan noin 5 minuuttia. Muista kunnioittaa aikarajaa!
TÄRKEÄÄ: Väkivaltaisista aiheista tai seksuaalisesta sisällöstä tulee antaa sisältövaroitus ennen tekstin lukemista. Paikan päällä on kaksi mikrofonia ja nuottiteline. Jos tarvitset esiintymisessäsi taustamusiikkia, voit soittaa sitä omalta laitteeltasi. Laitteessasi täytyy olla AUX-piuhalle paikka.
Jos haluat varmistaa esiintymisesi, ilmoittaudu ennakkoon lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Kerro ilmoittautuessasi esiintyjänimesi, esityksesi kesto ja mahdolliset tekniikkatoiveesi.
Ilmoittautua voi myös paikan päällä juontajalle, mikäli Open micissa on vielä tilaa. Sanaseuran tapahtumat ovat syrjinnästä vapaita tiloja, joissa ei suvaita rasismia, seksismiä, vamman tai terveydentilan perusteella syrjimistä, trans- eikä homofobiaa niiden laajassa merkityksessä. Kaarevasti tervetuloa! 🩷
Yhteistyössä: MustaKissa Kuppila ja Arctic Pride
Visuaalinen ilme: Kaisa Kanerva
02/02/2025
Kevään ensimmäisessä sanataideillassa 13.2 meillä on avausnumerona ihana Neeta! 🩷 Tämä onkin kaikille oiva muistutus siitä, että Sanaseuran illoissa kaikenlainen sanataide on tervetullutta, myös esimerkiksi standup ja improaminen. Tietysti aina turvallisen tilan periaatteiden puitteissa. Nähdään pian! 🌸
Visuaalinen ilme: Juulianna Lustila
18/01/2025
Tule mukaan kirjoittelemaan turvallisessa ja kannustavassa hengessä, tehdään kirjoitusharjoituksia porukalla. ⭐️ Kevään ajan kokoontumispaikka on Kulttuuriyhdistys Valsan Värinä-galleria, jonne kuljetaan Kauppatorin puolelta, Kotipizzan ikkunoiden alapuolelta.
Visuaalinen ilme: Juulianna Lustila
13/01/2025
Sanaseura esittää: SIE OOT PARAS! 😍 kevätkauden ensimmäisessä sanataideillassa 13.2. juhlitaan ystävänpäivän etkoja. Tule lausumaan tai kuuntelemaan tekstejä rakkaudesta ja ystävyydestä. Sanaseuran tapahtumissa kukaan ei ole yksin 🩷
Teema on asetettu inspiroimaan kirjoittajia, m***a halutessasi voit kuitenkin esittää Open Mic -osiossa muunkin teemaisia tekstejä.
OPEN MIC
Open Mic -osiossa jokaisella esiintyjällä on yksi mikrofonivuoro ja esiintymisen kesto on maksimissaan noin 5 minuuttia. Muista kunnioittaa aikarajaa!
TÄRKEÄÄ: Väkivaltaisista aiheista tai seksuaalisesta sisällöstä tulee antaa sisältövaroitus ennen tekstin lukemista.
Paikan päällä on kaksi mikrofonia ja nuottiteline. Jos tarvitset esiintymisessäsi taustamusiikkia, voit soittaa sitä omalta laitteeltasi. Laitteessasi täytyy olla AUX-piuhalle paikka.
Jos haluat varmistaa esiintymisesi, ilmoittaudu ennakkoon lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Kerro ilmoittautuessasi esiintyjänimesi, esityksesi kesto ja mahdolliset tekniikkatoiveesi. Ilmoittautua voi myös paikan päällä juontajalle, mikäli Open micissa on vielä tilaa.
Sanaseuran tapahtumat ovat syrjinnästä vapaita tiloja, joissa ei suvaita rasismia, seksismiä, vamman tai terveydentilan perusteella syrjimistä, trans- eikä homofobiaa niiden laajassa merkityksessä.
Sydämellisesti tervetuloa! 🩷
Yhteistyössä:
MustaKissa Kuppila
Visuaalinen ilme:
Juulianna Lustila
05/12/2024
Sanaseura esittää: Muunlajiset! 🌸 Maailma ja luonto ovat talo, jossa me kaikki lajitoverit elämme. Siinä talossa ei ole omistajia, ainoastaan asukkaita! Sanaseuran ja Eläinten turvakoti Auroran yhteinen sanataideilta juhlistaa eläinten sekä ihmisten toveruutta. Tänä iltana voit ja saat löytää sisäisen eläimesi. Aurora on 2023 perustettu turvakoti eläimille, jotka ansaitsevat uuden kodin ja mahdollisuuden elämään.
Muunlajisuus-teema on asetettu inspiroimaan kirjoittajia, m***a halutessasi voit kuitenkin esittää Open Mic -osiossa muunkin teemaisia tekstejä halutessasi.
OPEN MIC
Open Mic -osiossa jokaisella esiintyjällä on yksi mikrofonivuoro ja esiintymisen kesto on maksimissaan noin 5 minuuttia. Muista kunnioittaa aikarajaa!
TÄRKEÄÄ: Väkivaltaisista aiheista tai seksuaalisesta sisällöstä tulee antaa sisältövaroitus ennen tekstin lukemista. 🩷
Paikan päällä on kaksi mikrofonia ja nuottiteline. Jos tarvitset esiintymisessäsi taustamusiikkia, voit soittaa sitä omalta laitteeltasi. Laitteessasi täytyy olla AUX-piuhalle paikka.
Jos haluat varmistaa esiintymisesi, ilmoittaudu ennakkoon lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Kerro ilmoittautuessasi esiintyjänimesi, esityksesi kesto ja mahdolliset tekniikkatoiveesi. Ilmoittautua voi myös paikan päällä juontajalle, mikäli Open micissa on vielä tilaa.
Sanaseuran tapahtumat ovat syrjinnästä vapaita tiloja, joissa ei suvaita rasismia, seksismiä, vamman tai terveydentilan perusteella syrjimistä, trans- eikä homofobiaa niiden laajassa merkityksessä.
Sydämellisesti tervetuloa! 🩷
Yhteistyössä:
MustaKissa Kuppila
Grano Oy
Visuaalinen ilme:
Kastanja Kumpulainen ⭐️
Sanaseura on saanut avustusta sanataideiltojen ja Open micien järjestämiseen Rovaniemen kaupungin sivistyslautakunnalta.
29/11/2024
Tule kirjoittelemaan yhdessä ja suunnittelemaan ensi kevään sanataideiltoja 🩷 kirjoituspiirin osuus kestänee noin 45 min – 1 tunti, joten jos haluat osallistua vain suunnitteluun, tule paikalle 18.45 😊
Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Sanaseura :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.
Sanaseura on rovaniemeläinen loppuvuodesta 2018 perustettu sanataiteilijoiden ryhmä, jonka tavoitteena on edistää sanataidetoimintaa. Järjestämme kolmen viikon välein Lauantaipiirin pääkirjaston isommassa kokoushuoneessa. Järjestämme myös esitysiltoja “Sanaseura esittää” -sarjana, joihin kuuluu Open mic -osio. Teemme yhteistyötä muiden kulttuurielämän toimijoiden kanssa, esimerkiksi vierailemalla erilaisissa kulttuuritapahtumissa.
Toiminnassamme ja järjestämissämme tapahtumissa noudatamme turvallisemman tilan periaatteita. Turvallisemmissa tiloissa saa olla vapaasti oma itsensä loukkaamatta kuitenkaan muita omalla käytöksellään. Turvallisemman tilan periaatteilla pyritään luomaan käytäntöjä, jotka saavat ihmiset kokemaan olonsa turvalliseksi ja ottamaan vastuuta epämiellyttävistä tilanteista.
Turvallisemman tilan periaatteet:
Pyri tunnistamaan oma valta-asemasi suhteessa muihin, ja toimi se tiedostaen.
Älä halvenna tai nolaa toisia.
Älä arvostele toisen ulkonäköä.
Älä arvota ihmisiä tai heidän näkemyksiään heidän ulosantinsa perusteella.
Älä arvota ketään tietämyksen tai kiinnostuksen kohteiden pohjalta.
Hyväksy myös vähempi aktiivisuus.
Tutustu omiin rajoihisi, ja kunnioita toisten rajoja.
Mikäli kohtaat väärinkäytöksiä, puutu niihin jokaista osapuolta kuunnellen ja kunnioittaen.
Älä oleta ihmisen sukupuolta tai seksuaalista suuntausta.
Älä tee oletuksia henkilöstä ihonvärin, etnisyyden, uskonnon, muiden ulkoisten ominaisuuksien, iän tai puheen perusteella.
Älä käytä puheessasi tai käytöksessäsi syrjiviä stereotypioita – edes vitsillä.
Muista, että jokaisen kulttuuri on hänen omansa.
Älä oleta kaikkien pystyvän samaan mihin sinä.
Älä oleta kaikkien olevan terveitä.
Älä käytä vamman tai terveydentilan perusteella syrjiviä termejä.
Kunnioita toisen henkilökohtaista tilaa.
Luo ympäristö, jossa on helppo sanoa sanottavansa.
Ole avoin muiden mielipiteille, vaikka ne poikkeaisivat omistasi.
Kunnioita toisen puheenvuoroa sen muodosta riippumatta.
Käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti.
Hyväksy virheet ja erimielisyydet.
Älä kysy henkilökohtaisia asioita, kuten taustaa, sukupuolta, päihteiden käyttöä, perhesuhteita, sairauksia jne., ellet tunne henkilöä hyvin.
Tapahtumat ja tapaamiset ovat syrjinnästä vapaita tiloja, joissa ei suvaita rasismia, seksismiä, vamman tai terveydentilan perusteella syrjimistä, trans- eikä homofobiaa niiden laajassa merkityksessä.
Lauantaipiiri
Sanaseuran Lauantaipiiri on kaikille avoin kirjoituspiiri, joka kokoontuu joka kolmas lauantai Pääkirjaston isommassa kokoushuoneessa. Lauantaipiirin tapaamiset eivät ole sitovia, niissä voi käydä omien tarpeidensa ja aikataulujensa mukaisesti. Tämän kevätkauden Lauantaipiireissä haemme kulmaa kirjoitusharjoituksiin inspiroituen aina tulevan sanataideillan ja Open micin teemasta. Halutessaan piireissä voi myös esittää omia tekstejään ja niihin voi saada kommentteja, jos niitä haluaa. Lauantaipiirissä ei ole ohjaajaa, vaan olemme kaikki vertaisia toisillemme.
Lauantaipiirin tapaamiset keväälle 2020:
La 25.1. klo 14-16
La 15.2. klo 14-16
La 7.3. klo 14-16
La 28.3. klo 14-16
La 18.4. klo 14-16
La 9.5. klo 14-16
La 30.5. klo 14-16
Lämpimästi tervetuloa!
Ilmoituksen poistopyyntö
Kerro, miksi tämä ilmoitus pitäisi poistaa. Tiimimme tarkistaa pyyntösi.