29/01/2026
Tervehdys Jokivarren Aitan tutut ja tuntemattomat ystävät, ajattelin kertoa hieman itsestäni.
Aitan takana on henkilö nimeltä Sanna, kovaa vauhtia viittä kymppiä käyvä perheenäiti ja puoliso. Lapset (7) ovat isoja, nuoria aikuisia osa omine perheineenkin, joten elämäni on kovin erinäköistä kuin nuoruuden ja tämän päivän välivuosikymmeninä. Sanon aina, että olen savolaiskarjalaisjuurinen uusimaalainen Satakunnassa. Olen tietoinen juuristani joka päivä, ollut kai aina, siksi sukututkimus jota puuhastelen, on niin mieluista.
2018 aloimme tehdä siirtymää entiseltä kotipaikkakunnaltamme kohti jotain uutta ja tuntematonta. Kriteereinä maisemaa kohtaan oli muun muassa se, että kaupunki vaihtuu maaseutuun ja olisi hyvä jos pihassa tai edes jossain lähistöllä halkoisi maisemaa joki. Nykyinen koti löytyi tammikuussa 2019, ja kesäkuussa muutimme Hyvinkäältä pois.
Maisemanvaihto lähti kuitenkin liikkeelle ajatuksesta vaihtaa alaa.
Koin etten pysty työssäni kotihoidossa hoitamaan ihmisiä enää kokonaisvaltaisesti. Paljon nipistettiin kohtaamisilta aikaa, ja siihen on ollut vaikea oppia. Olenkin näinä vuosina vienyt työtäni uuteen suuntaan. Haaveilen toiminimellä työskentelystä ja erilaisiin poikkitaiteellisiin kollektiiveihin kuulumisesta.
Olen lukenut yhteisöpedagogin kursseja, hankkinut matkailualan koulutuksen, sekä valmistunut kulttuurituottajaksi vuonna 2025 opinnäytteenäni kirjaston kotipalveluaiheinen kulttuurihyvinvoinnin kehittämistyö. Siitä sain valtavasti inspiraatiota ja toivon, että sitä se toisi myös lukijoilleen. Työ löytynee Theseus.fi-palvelusta hakusanoilla Sanna Nylander kulttuurihyvinvointi.
Nyt opiskelen sanataideohjausta ja uneksin kulttuurintutkimuksen maisteriohjelmaan pääsystä. Kyllä, olen ikuinen opiskelija, mutten jaksa olla siitä yhtään pahoillaan, vaikka sitä minulta on odotettu. On vaikea ajatella, ettei kehittäisi ja laajentaisi osaamista, kun kerran ammattiin valmistuu. Toivon, että saisin olla työelämässä tyypillistä eläkeikää pidempään.
Olen kiinnostunut luovan muistelutyön menetelmistä ja kerrotuista tarinoista. Kirjoitan omaelämäkerrallista blogia, jota julkaisee paikallislehtemme Alasatakunta. Niitä juttuja tällä sivulla jaan. Blogilinkit olen koonnut Jokivarren Aitan verkkosivuille, laitan linkin sivulle tuohon alle kommenttikenttään.
Mitä kirjoittaminen minulle merkitsee?
Kirjoittaminen oli poissa elämästäni lähes 30 vuotta, enkä oikein tiedä miksi. M***a iloitsen että kirjoitan taas, se tuntuu hyvältä. Kirjoittaminen merkitsee minulle yhteyttä itseen ja muihin, yhteyttä hyvinvointiin.
Blogi puolestaan merkitsee minulle tilaa elää muistoja uudelleen, mahdollisuutta muokata koettua elämää nykyhetkestä käsin. Lukeminen toimii samoin, on ihan mieletöntä poimia yksittäisiä sanoja tai ilmaisuja muiden tarinoista, samaistua niihin ja heittäytyä mukaan tunteeseen. Lukeminen koukuttaa.
Ajattelen usein, että kunpa minulla olisi aikaa istua alas "meidän" kotihoidon asiakkaiden kanssa, lukea yhdessä ääneen heidän kanssaan ja jutella luetuista, jakaa ajatuksia ja muistoja. Valokuvien katselu seiniltä yhdessä on työni suola. Kuvia ehtii aina vilkaista, kun keikkailen lähihoitajana kotihoidossa.
Rakastan tarinoita, voisin kuunnella ja kertoa niitä loputtomiin. Olen viihtynyt tarinoivien ihmisten parissa lapsesta saakka. Sitä teen myös täällä Jokivarren Aitassa, kertoilen juttuja. Blogiin liitän aina valokuvia, ja tänne blogikuvia eksyy myös.
Jokivarren Aitta onkin minulle eniten mielen tila, siinä missä se alun perin oli fyysinen kesägalleria Rauman Lapissa. Ehkä Aitta on joskus sanataidepaja, katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan. Joka tapauksessa, lämpimästi tervetuloa seuraamaan.
Harrastuksistani vielä, hmmm.
Identifioidun vahvasti kävelijäksi, mutten muista, koska olen viimeksi kävelylenkkiä heittänyt. Kirjoittamisesta löydää samaa flowta ja mielen liikuttamista ideasta haaveeseen ja unelmasta arjen pyörintään. Kroppa kangistuu kun ei liiku, se ärsyttää. Kuulun muutaman kulttuuriyhdistyksen hallitukseen, ja olen myös mukana politiikassa.
Matkustella haluaisin enemmän kuin on mahdollisuus. Maata pitkin kulkemalla näkee paljon, ja kohteissa tykkään siirtyä kävellen tai fillareilla paikoista toiseen. Saatan hypätä silloin tällöin junaan ja käydä lenkillä jossain suomalaisessa kaupungissa. Viimeksi pysähdyin risteyskaupunki Tampereelle muutamaksi tunniksi, kävin katsomassa Riina Tanskasen upean, hauskan ja terävän näyttelyn Tympeät tytöt, ja sitten kävelin vähän.
Aurinkoa talvitaivaalle odotellessa,
terkuin Sanna, Jokivarren Aitta
