21/12/2023
Talvipäivänseisaus - keskitalven juhla,vuoden pimein yö,auringon valon paluun juhla. Käännymme kohti pidempiä valoisia päiviä ja uutta elämää pienin kukon aakelin.
Olemme siirtymässä taas valon puoliskon puolelle. Alkujaan pimeyden juhla,jonka elementti on maa,ja yksi vuoden maagisimmista päivistä.
Vuoden pimein yö houkutteli kuitenkin alisesta väkeä liikkeelle,jolloin ei kannattanut eläväisten liikkua myöhään ulkona,jollei halunut sitten törmätä heihin vahingissa. Erilaiset ukon tulet ja lyhdyt laitettiin ulos valaisemaan vuoden pimeintä yötä ja tuomaan pientä turvaa ja lohtua. Talvipäivänseisaus oli kalenterissa myös ainoa päivä,jolloin alisen väkeä ja metsän koiria (susia) muistettiin uhrilahjalla (esim vuohi,lammas,siipikarja) ja vietiin tienristeykseen ns sovintolahjana. Näin tehtiin myös sen takia ettei pedot veisi karjaa tulevana vuonna.
Osa meistä juhli aurinkoa,saturnusta,sarvipäistä peurajumalaa,tai ihan vaan kiitti siitä että on selvinnyt taas yhdestä vuodesta ja sen pimein aika on tulossa päätökseen.
Vanhan kansan pesäpäivät osuvat myös talvipäivänseisauksen aikoihin.
Joulusiivous torpassa oli usein jo suoritettu näihin aikoihin. Ja oljet kannettu sisään,joista oli väkerretty himmeleitä,pukkeja,ja koristeita. Ja pianhan on jo joulu ovella..
Sanotaan myös että kananmunan saa pysymään pystyssä tähän aikaan. Oletko kokeillut,onnistuiko?