RioLive

RioLive Teatteriravintola Oulun keskustassa AUKIOLOAJAT

Ovet avataan tunti ennen esityksen alkua ellei toisin mainittu. IKÄRAJAT

Ikärajamme on 18 vuotta.
(206)

SAAPUMINEN TEATTERIIN

Teatterilla ei ole asiakaspysäköintiä joten omalla autolla saapuvien kannattaa varata aikaa eikä jättää tuloa ihan viime hetkeen. Teatterin esitykset alkavat teatterin kellon mukaan ajallaan. Esityksen alkaessa suljemme ovet eikä sisäänpääsyä voida taata ennen kuin väliajalla. Asiakkaidemme sisäänkäynti teatteriin on Hallituskadun puolelta. ISTUMAPAIKAT

Teatteriravintolassa

mme on lähtökohtaisesti numeroimaton katsomo. Voitte siis valita mieleisenne paikan vapaasti saapumisjärjestyksessä. Riossa on n. 220 asiakaspaikkaa. Kaikista paikoista on hyvä näkyvyys ja kuuluvuus. Suosittelemme teitä kuitenkin saapumaan paikalle ajoissa saadaksenne mieleisen paikan. BAARI

Ravintolassamme on A-oikeudet. Ravintolan baari sijaitsee teatterisalin perällä. Halutessanne voitte seurata esitystä myös baarin puolelta.

Ria Katajan ja Minna Kivelän Korot kattoon tulossa 26. syyskuuta. Liput myynnissä nyt
23/08/2026

Ria Katajan ja Minna Kivelän Korot kattoon tulossa 26. syyskuuta. Liput myynnissä nyt

Tervetuloa lippuostoksille taas ensi viikolla
22/08/2026

Tervetuloa lippuostoksille taas ensi viikolla

Syyskuussa RioLivessä nähdään Ilkka Heiskasen uusin monologi KOMELJANTTARI, tuo suun pieksijä, tarinankertoja, valepukki...
20/08/2026

Syyskuussa RioLivessä nähdään Ilkka Heiskasen uusin monologi KOMELJANTTARI, tuo suun pieksijä, tarinankertoja, valepukki ja veistelijä, nivoo railakkaasti yhteen neljänkymmenenkuuden vuoden kokemuksen näyttelijyydestä.

Mukaan mahtuu pukumiehiä, pappeja, sotilaita, isämiehiä, poikamiehiä, poikia, tyttöjä, naisia, Jetsua ja Dannya. Lisäksi satoja muita rooleja kameran tavoittamattomissa mm. navetassa, pakkasessa, tolpan nokassa, saunassa ja saunan takana, tukkihumalassa ja tukkikämpässä, valaistuneena säkkipimeässä.

Komeljanttari kuvaa ihmisen humoristista taivallusta muuttuneessa maailmassa. Esitys on yllättävä, eikä kaikkein vähiten esittäjälle itselleen.

”Meni syteen tai saveen, niin täys ralli päälle!”

Nähdään RioLivessä 5.9. klo 18:00 ✨

Liput ja lisätiedot löydät RioLiven verkkosivuilta osoitteesta www.riolive.fi

Tätä artistia on odotettu! Jukka Poika nousee lavalle bändinsä kanssa torstaina 5.11. klo 20. Varmista paikkasi hyvissä ...
19/08/2026

Tätä artistia on odotettu! Jukka Poika nousee lavalle bändinsä kanssa torstaina 5.11. klo 20. Varmista paikkasi hyvissä ajoin!

Rion lipunmyynti palvelee tällä viikolla (vko 34) keskiviikkona 19.8. ja perjantaina 21.8. klo 11-13. Tervetuloa!
18/08/2026

Rion lipunmyynti palvelee tällä viikolla (vko 34) keskiviikkona 19.8. ja perjantaina 21.8. klo 11-13. Tervetuloa!

Itämeripäivänä 2026 Minun Mereni ry kutsuu katsojan ja kuulijan sukeltamaan immersiiviseen musikaaliseen ja elokuvallise...
17/08/2026

Itämeripäivänä 2026 Minun Mereni ry kutsuu katsojan ja kuulijan sukeltamaan immersiiviseen musikaaliseen ja elokuvalliseen maailmaan, oman rakkaan meremme asukkaiden joukkoon.

Usealla kielellä toteutettu kaksiosainen monitaideteos tuo ensin lavalle herkän laulaja-näyttelijättäremme Irina Björklundin The Shubie Brothers -yhtyeen elävän musiikin säestämänä ja ohjaaja-sukeltaja Ari Heinilän upeaa merellistä videokuvaa taustanaan.

Audiovisuaalisen konserttiosuuden jälkeen nähdään Heinilän koskettava Minun Mereni -elokuva.

Nähdään RioLivessä 27.08.2026 19:00 ✨

Liput ja lisätiedot löydät RioLiven verkkosivuilta osoitteesta www.riolive.fi

Syksy tekee tuloaan ja RioLive avaa jälleen ovensa!Tässä pieni kurkistus tulevaan ➡️Liput ja lisätiedot löydät RioLiven ...
14/08/2026

Syksy tekee tuloaan ja RioLive avaa jälleen ovensa!

Tässä pieni kurkistus tulevaan ➡️

Liput ja lisätiedot löydät RioLiven verkkosivuilta osoitteesta www.riolive.fi

Nähdään syksyn esityksissä! 💛



🌊 MINUN MERENI, MITT HAV, MY SEA

Itämeripäivänä Minun Mereni ry kutsuu katsojan sukeltamaan musiikin ja elokuvan keinoin rakkaan meremme maailmaan. Illan aikana kuullaan Irina Björklundia ja The Shubie Brothersia, minkä jälkeen nähdään Ari Heinilän koskettava Minun Mereni -elokuva.



🎭 KOMELJANTTARI – Ilkka Heiskanen

Ilkka Heiskasen uusin monologi nivoo railakkaasti yhteen 46 vuoden kokemuksen näyttelijyydestä. Komeljanttari kuvaa ihmisen humoristista taivallusta muuttuneessa maailmassa. Esitys on yllättävä, eikä kaikkein vähiten esittäjälle itselleen.



🎭 PIKISPEKSI 2026: SIRUJEN LIITTÄMÄT

Pikispeksi 2026: Sirujen liittämät rakentaa absurdin vision tulevaisuudesta kuuntelemalla tämän päivän signaaleja. Näytelmä on spektaakkeli, josta ei puutu yllätyksiä eikä suuria tunteita. Nauti, hullaannu ja vaikuta halutessasi esityksen kulkuun!



🎭 VAPAA PUDOTUS: IMPROVISOITU NÄYTELMÄ

Vapaa pudotus on näytelmä, jossa mitään ei ole ennalta sovittu. Esityksessä ei ole käsikirjoitusta, vaan näyttelijät, muusikko ja valosuunnittelija improvisoivat kaiken yleisöltä saatujen ehdotusten pohjalta. Tuleeko tästä komedia, draama vai peräti musikaali?



🎭 KOROT KATTOON!

Suomalainen telenovela Korot kattoon on komedia kovasta yrittämisestä ihmissuhteiden viidakossa. Luvassa on railakasta menoa, mielipuolisia käänteitä ja intensiivisiä tuijotuksia. 10 hahmoa, kaksi koomikkoa.

Tämä on tribuutti rockin suurille legendoille: Heart, Guns N’ Roses, Bryan Adams, Europe, Bon Jovi, Toto, Van Halen ja A...
08/08/2026

Tämä on tribuutti rockin suurille legendoille: Heart, Guns N’ Roses, Bryan Adams, Europe, Bon Jovi, Toto, Van Halen ja AC/DC. Classic Rock Show tulossa pe 6. marraskuuta. Liput myynnissä Ticketmasterissa

Oletko järjestämässä kokousta tai juhlia tänä syksynä? Kysy lisää ja pyydä tarjous osoitteesta info@riolive.fi
05/08/2026

Oletko järjestämässä kokousta tai juhlia tänä syksynä? Kysy lisää ja pyydä tarjous osoitteesta [email protected]

Hyvää elokuun alkua! Syyskauden alku lähestyy, ohjelmistossa on taas paljon uutta. Yksi odotetuimmista ensi-illoista on ...
03/08/2026

Hyvää elokuun alkua! Syyskauden alku lähestyy, ohjelmistossa on taas paljon uutta. Yksi odotetuimmista ensi-illoista on Saikkua -työryhmän uunituore sketsikomedia Naurua, kiitos! Varmista paikkasi esitykseen ja lunasta lippusi Ticketmasterista

Osoite

HallitusKatu 11
Oulu
90100

Aukioloajat

Keskiviikko 11:00 - 17:00
Torstai 11:00 - 17:00
Perjantai 18:00 - 22:00
Lauantai 18:00 - 22:00

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita RioLive :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti RioLive :lle:

Oikopolut

Jaa