Masalan Nuorisoteatteri

Masalan Nuorisoteatteri Teatteria Kirkkonummella jo vuodesta 1981 Masalan Nuorisoteatteri on vuonna 1981 perustettu ammattijohtoinen harrastajateatteri.

Teatteri on osa Kirkkonummen kunnan Vapaa-aikapalveluiden toimintaa. Lisäksi teatterin toimintaa tukee Masalan nuorisoteatterin kannatus ry. Vuonna 2005 Masalan Nuorisoteatteri sai Espoon seudun kulttuurisäätiön kulttuuripalkinnon taiteellisista ansioistaan. Teatterin perustaja ohjaaja Hannele Tuominen on palkittu Työväen Näyttämöiden Liiton hopeisella ansiomerkillä vuonna 2002 ja Suomen harrastaj

ateatteriliiton kultaisella tunnustusmerkillä vuonna 2006. Teatteri toimii 1911 rakennetussa entisessä seuraintalossa, Masalan Ljusdalassa. Masalan Nuorisoteatteri tarjoaa mahdollisuuden pitkäjänteiseen teatteriharrastukseen lähes sadalle eri-ikäiselle aktiiviselle jäsenelle lapsista nuoriin aikuisiin. Harrastustoiminnan myötä teatteri tuottaa monipuolisia ja korkeatasoisia esityksiä, ensi-iltaan valmistuu vuosittain 2-4 näytelmää. Toiminnan piiriin kuuluu nykyisten aktiivisten lisäksi joukko taustalla vaikuttavia entisiä teatterilaisia ja tukijoukkoja. Teatterissa toimii noin. 100 harrastajaa. Yhteydenotot [email protected]
tai suoraan ohjaajille. Ohjaajien yhteystiedot löytyvät verkkosivuiltamme.

Masalan Nuorisoteatterin kesäjuhlassa 15.8.2026 klo 15:25 on osallistujilla myös mahdollisuus esiintyä Open Mic -osiossa...
12/08/2026

Masalan Nuorisoteatterin kesäjuhlassa 15.8.2026 klo 15:25 on osallistujilla myös mahdollisuus esiintyä Open Mic -osiossa!

Tule esittämään stand up -vitsisi, lausu runo tai esitä bravuuri kappaleesi! Lava on vapaa!

Tervetuloa osaksi suurta koko perheen pihajuhlaa Masalan Nuorisoteatterille!🌞 Tilaisuus on maksuton.📅 15.08.2026🕛 Klo 13...
11/08/2026

Tervetuloa osaksi suurta koko perheen pihajuhlaa Masalan Nuorisoteatterille!🌞 Tilaisuus on maksuton.

📅 15.08.2026
🕛 Klo 13-18
📍 Osoitteessa Ljusdalantie 9, 02430 Kirkkonummi

Ohjelmassa muun muassa:

☕️🍰 Teatterin varainkeruu buffan antimia 

🎶 Teatterilaisten musiikkiesityksiä ja runonlausuntaa

🫶Masalan asukasyhdistys mukana tarjoten vieraille trubaduuri Mikko Kartanon musiikkia sekä esittelemässä yhdistyksen toimintaa

🎳 JooArenan Keilahallilla halukkaille ilmaista keilausta. Seuraa tapahtuman tietoja: https://jooarena.fi/ajankohtaista/

✝️Kirkkonummen suomalainen seurakunta mukana esittelemässä toimintaa ja syksyn seurakuntavaaleja.

🎈Kirkkonummen nuorisotyön harrastuspaku

🌥️Oman kirpputoripisteen tuominen sään salliessa
.. sekä paljon muuta puuhaa riemun ja taiteen merkeissä!

Oothan SÄ tulossa?



07/08/2026

Tässä kuussa on luvassa teatteria ja suurta juhlaa!

Onkireissun viimeiset näytökset:
🎣la 8.8. klo 19
🎣ke 12.8. klo 19 (LOPPUUNMYYTY)

Liput osoitteesta biletti.fi!

Masalan Nuorisoteatteri
Ljusdalantie 9, 02430 Kirkkonummi

✨🐟✨🐟✨

Onko esityspäivät jo varattu muuhun, m***a taide silti houkuttaisi? Tule perheesi ja ystäviesi kanssa viettämään ihana päivä Masalan Nuorisoteatterin pihamaalla lauantaina 15.8. klo 13-18! Kesäjuhla on ilmainen ja kaikille avoin tapahtuma, joka tarjoaa tekemistä ja iloa kaikenikäisille. Lisätietoja löytää Masalan Nuorisoteatterin somekanavilta.

Onkireissu on puhuttanut. Nyt on sinun vuorosi kokea se itse🎣Enää kolme esitystä jäljellä:🐟ti 4.8. klo 19🐟la 8.8. klo 19...
03/08/2026

Onkireissu on puhuttanut. Nyt on sinun vuorosi kokea se itse🎣

Enää kolme esitystä jäljellä:
🐟ti 4.8. klo 19
🐟la 8.8. klo 19
🐟ke 12.8. klo 19

Liput osoitteesta biletti.fi tai suoraan ovelta!

🐟💦

ONKIREISSU
17.7.-12.8.

Masalan Nuorisoteatteri
Ljusdalantie 9, 02430 Kirkkonummi

Tervetuloa osaksi suurta ja maksutonta koko perheen pihajuhlaa Masalan Nuorisoteatterille!🌞 Osana päivän monipuolista oh...
02/08/2026

Tervetuloa osaksi suurta ja maksutonta koko perheen pihajuhlaa Masalan Nuorisoteatterille!🌞

Osana päivän monipuolista ohjelmaa, on halukkailla mahdollisuus tuoda pihalle oma kirpputoripiste. Voit ilmoittautua pitämään omaa pistettä lomakkeen kautta:
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSdfQ_ewcn-cYdiGHKmunYzKlxvFtE29z5_WhEBh-CNpLmfbeg/viewform?usp=publish-editor

Paikka on maksuton.

Tuothan oman pöydän/viltin, johon voit laittaa tavarat esille. Kirpputori toteutetaan säävarauksella.

Mikäli joudut peruuttamaan varaamasi paikan, ilmoitathan siitä sähköpostiosoitteeseen: [email protected].

Paikkoja on rajoitetusti.

📅 15.08.2026
🕛 Klo 13-18
📍 Osoitteessa Ljusdalantie 9, 02430 Kirkkonummi


Tervetuloa osaksi suurta koko perheen pihajuhlaa Masalan Nuorisoteatterille!🌞 Tilaisuus on maksuton.📅 15.08.2026🕛 Klo 13...
01/08/2026

Tervetuloa osaksi suurta koko perheen pihajuhlaa Masalan Nuorisoteatterille!🌞 Tilaisuus on maksuton.

📅 15.08.2026

🕛 Klo 13-18

📍 Osoitteessa Ljusdalantie 9, 02430 Kirkkonummi

Ohjelmassa muun muassa:

☕️🍰 Teatterin varainkeruu buffan antimia 

🎶 Teatterilaisten musiikkiesityksiä ja runonlausuntaa

🫶Masalan asukasyhdistys mukana tarjoten vieraille trubaduuri Mikko Kartanon musiikkia sekä esittelemässä yhdistyksen toimintaa

🎳 JooArenan Keilahallilla halukkaille ilmaista keilausta. Seuraa tapahtuman tietoja: https://jooarena.fi/ajankohtaista/

✝️Kirkkonummen suomalainen seurakunta mukana esittelemässä toimintaa ja syksyn seurakuntavaaleja.

🎈Kirkkonummen nuorisotyön harrastuspaku

🌥️Oman kirpputoripisteen tuominen sään salliessa (tulossa ilmoittautumislomake)
.. sekä paljon muuta puuhaa riemun ja taiteen merkeissä!

Oothan SÄ tulossa?



31/07/2026

🎤Leni Salminen kertoo, mistä Onkireissun ”kampelatarina” sai alkunsa.

ONKIREISSU
17.7.-12.8.

Nähtävissä vielä:
🐟31.7. klo 19
🐟4.8. klo 19
🐟8.8. klo 19
🐟12.8. klo 19

Liput osoitteesta biletti.fi tai suoraan ovelta!

Masalan Nuorisoteatteri
Ljusdalantie 9, 02430 Kirkkonummi

Mukaan Masalan Nuorisoteatteriin?Masalan Nuorisoteatteriin otetaan uusia jäseniä perustettaessa uusia ryhmiä tai jos ole...
30/07/2026

Mukaan Masalan Nuorisoteatteriin?

Masalan Nuorisoteatteriin otetaan uusia jäseniä perustettaessa uusia ryhmiä tai jos olemassa olevista ryhmistä vapautuu tilaa. Teatteriin ei ole pääsykokeita. Toiminta on tällä hetkellä suunnattu yli 10-vuotiaille.

Ilmoittautuminen uusille oppilaille:
Ilmoittautuminen alkaa: 4.8.2026 klo 9:00
Ilmoittautuminen päättyy: 16.8.2026

Ilmoittaudu täällä: uusi.kuntapalvelut.fi/kirkkonummi/fi/
(Kurssin numero 801)

Vuonna 2026-2027 osallistumismaksu on 196,40 € / vuosi, maksu peritään kahdessa osassa.

Ilmoittautuminen Masalan Nuorisoteatterin teatteri-ilmaisun ryhmiin uutena oppilaana lukuvuodelle 2026-2027 tapahtuu ilmoittautumalla jonoon. Huoltaja saa oppilaspaikasta erillisen vahvistuksen sähköpostilla teatteriohjaajalta. Järjestelmä lähettää kuitenkin aina vahvistuksen ilmoittautumisen perille saapumisesta. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ikäryhmät huomioiden. Odotathan siis teatteriohjaajien sähköpostia. Kerrothan mikäli sinulla on aikaisempaa kokemusta teatterista tai muusta esiintymisestä kirjoita se ”Lisätietoa”-kohtaan.
Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa arki-iltaisin, esitystä harjoittelevat ryhmät useammin.

29/07/2026

Luottaisitko puhuvaan kalaan?

Tällä viikolla voit lähteä mukaan ongelle:
🐟tänään ke 29.7. klo 19
🐟ylihuomenna pe 31.7. klo 19

Liput osoitteessa biletti.fi tai suoraan ovelta!

🐟💦

ONKIREISSU
17.7.-12.8.

Masalan Nuorisoteatteri
Ljusdalantie 9, 02430 Kirkkonummi

Osoite

Ljusdalantie 9
Masala
02430

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Masalan Nuorisoteatteri :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Masalan Nuorisoteatteri :lle:

Oikopolut

Jaa