Tasalan Talviteatteri

Tasalan Talviteatteri Tasalan Talviteatteri on toiminut Luvialla vuodesta 2000 lähtien. Esitämme uuden musikaalin joka vuosi tammi-helmikuussa.

Seuraavaksi Grease-musikaalin ensi-ilta 22.1.2027. Liput myynnissä syksyllä.

Greasen harjoitukset alkavat parin viikon päästä, ja casting on parhaillaan käynnissä. Mitä tähän mennessä on tapahtunut...
19/08/2026

Greasen harjoitukset alkavat parin viikon päästä, ja casting on parhaillaan käynnissä. Mitä tähän mennessä on tapahtunut? ✅

Tasalan Talviteatterin produktio käynnistyy yleensä jo keväällä, kun Nuorisoseuran johtokunta tekee päätöksen uudesta musikaalista. Vaihtoehtoja on pöydällä yleensä 3–4. Näytelmän valinnan jälkeen perustetaan tuotantotiimi, johon kuuluvat tuottajan lisäksi ainakin ohjaaja, kapellimestari, laulujen harjoittaja, koreografi sekä muutama johtokunnan jäsen. 

Musikaalin harjoituttaminen on tuotantotiimin, erityisesti ohjaajan, koreografin, laulunopettajan ja kapellimestarin, yhteistyötä. Jokainen harjoituttaa ensin oman osa-alueensa, ja lähempänä vuodenvaihdetta niitä aletaan kiihtyvällä tahdilla nivoa yhteen.

Kuvassa tuotantotiimi syyskauden ensimmäisessä kokouksessaan Tasalassa ja linjojen päässä 🔥

TÄSTÄ SE LÄHTEE! 💜Eilen aloitettiin Greasen kokoonpanon kasaaminen avoimella infolla, joka houkutteli Tasalan teatterisa...
11/08/2026

TÄSTÄ SE LÄHTEE! 💜

Eilen aloitettiin Greasen kokoonpanon kasaaminen avoimella infolla, joka houkutteli Tasalan teatterisaliin yli 50 produktiosta kiinnostunutta näyttelijää, laulajaa, tanssijaa ja tekijää.

Koe-esiintymisten ja roolituksen jälkeen harjoitukset pääsevät alkamaan syyskuun alussa. Ota tili seurantaan, niin näet Greasen vaihe vaiheelta ✅

Tasan viikon kuluttua maanantaina 10.8.2026 klo 18 Tasalassa on avoin infoilta kaikille Grease-musikaalin tuotannosta ki...
03/08/2026

Tasan viikon kuluttua maanantaina 10.8.2026 klo 18 Tasalassa on avoin infoilta kaikille Grease-musikaalin tuotannosta kiinnostuneille 🙌🏻

Tilaisuudessa kuulet musikaalin tekemisestä eri näkökulmista ja pääset tutustumaan tuotantoryhmään. Halutessasi voit jättää yhteystietosi ohjaaja Hannalle (näyttelijät) tai muihin tuotannon rooleihin (puvustus, meikit, lavasteet, kahvio jne.). Kaikille löytyy varmasti kiinnostavaa tekemistä lavalta tai sen ulkopuolelta 💜

(Huomioithan, että musikaalin sisällöstä johtuen voimme tällä kertaa ottaa mukaan vain yli 15-vuotiaita.)

Käsi ylös, jos näit Tasalan ensimmäisen Greasen tammi-helmikuussa 2005! 🙋‍♂️ Mitä siitä jäi mieleen?Näytöksiä oli tuollo...
22/07/2026

Käsi ylös, jos näit Tasalan ensimmäisen Greasen tammi-helmikuussa 2005! 🙋‍♂️ Mitä siitä jäi mieleen?

Näytöksiä oli tuolloin 12 ja lavalla paljon lahjakkaita nuoria Luvialta ja lähiseudulta. Liput ostettiin vielä fyysisesti Merikotkasta.

Tasalan Talviteatterin uuden Greasen ensi-ilta on 22.1.2027, ja sen ohjaa Hanna Turunen. Liput saa syksyllä verkkokaupasta 🙌🏻

Tasalan Talviteatterin pitkäaikainen lavastaja Tuuli Seppälä väittelee tohtoriksi ensi maanantaina! Tuulin väitöskirjan ...
10/06/2026

Tasalan Talviteatterin pitkäaikainen lavastaja Tuuli Seppälä väittelee tohtoriksi ensi maanantaina!

Tuulin väitöskirjan otsikko on ”Lavastus, yhteisöllisyys ja paikallisidentiteetti. Tapaustutkimus Luvian Nuorisoseuran esitystoiminnasta ajanjaksolla 1895–2025”. Tasalan Talviteatterin toiminta on siis osa melkoisen kunnioitettavaa jatkumoa 🤩

Yleisölle avoin väitöstilaisuus on maanantaina 15.6. klo 13.00 Aalto-yliopiston Kandidaattikeskuksessa.

Mukaan tekemään Tasalan Grease? 😍Järjestämme uudesta musikaalista avoimen infoillan kaikille kiinnostuneille maanantaina...
05/06/2026

Mukaan tekemään Tasalan Grease? 😍

Järjestämme uudesta musikaalista avoimen infoillan kaikille kiinnostuneille maanantaina 10.8.2026 klo 18 Tasalassa!

Tilaisuudessa kuulet musikaalin tekemisestä eri näkökulmista ja pääset tutustumaan tuotantoryhmään. Halutessasi voit jättää yhteystietosi ohjaaja Hannalle (näyttelijät) tai muihin tuotannon rooleihin (puvustus, meikit, lavasteet, kahvio jne.). Kaikille löytyy varmasti kiinnostavaa tekemistä lavalta tai sen ulkopuolelta 💜

Huomioithan, että musikaalin sisällöstä johtuen voimme tällä kertaa ottaa mukaan vain yli 15-vuotiaita.

🥁🥁🥁 Tasalan Talviteatteri esittää tammikuussa 2027 klassikkomusikaalin Grease! Aika moni teistä oli ihailtavasti jäljill...
01/06/2026

🥁🥁🥁 Tasalan Talviteatteri esittää tammikuussa 2027 klassikkomusikaalin Grease! Aika moni teistä oli ihailtavasti jäljillä alusta asti 🕵️‍♀️

GREASE
Jim Jacobs & Warren Casey
Kääntäjä: Mikko Koivusalo

Teoksen esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy, joka kuvailee musikaalia näin:

”Uusi lukuvuosi alkaa, ja teinit ovat täpinöissään. M***a eivät koulun takia, sillä elämässä on tärkeämpiäkin asioita. Pojilla autot, hiusvoide ja tytöt, tytöillä meikit, vaatteet ja pojat. Sekä kaikilla tietenkin musiikki. Vuosi on 1958, ja rock on tunkeutunut nuorten vereen. Myös kiltti tyttö Sandy tuntee sen suonissaan, varsinkin silloin, kun koulun ykköskovis Danny on lähellä. Uskaltaako Sandy antautua romanssin vietäväksi? Entä meneekö Dannyltä kovan jätkän maine, jos hän alkaa hempeillä?”

Grease nähtiin Tasalassa myös vuonna 2005! Talviteatterin uuden Greasen ensi-ilta on 22.1.2027, ja sen ohjaa Hanna Turunen. Lipunmyynnin aikataulusta viestitään syksyllä. JEE! 🙌🏻

P.S. Julkaisemme Greasen avoimen näyttelijä- ja tekijäinfon ajankohdan vielä tällä viikolla!

Tasalan Talviteatterin vuoden 2027 musikaaliproduktio julkistetaan HUOMENNA 1.6.2026! Ennen sitä voit veikata tulevaa mu...
31/05/2026

Tasalan Talviteatterin vuoden 2027 musikaaliproduktio julkistetaan HUOMENNA 1.6.2026! Ennen sitä voit veikata tulevaa musikaalia kanssamme 🤩

🔎 1 pisteen vihje: Kyseinen musikaali on nähty Tasalan lavalla jo kerran aiemmin! 🙈

Tasalan Talviteatterin vuoden 2027 musikaaliproduktio julkistetaan 1.6.2026! Ennen sitä voit veikata tulevaa musikaalia ...
29/05/2026

Tasalan Talviteatterin vuoden 2027 musikaaliproduktio julkistetaan 1.6.2026! Ennen sitä voit veikata tulevaa musikaalia kanssamme 🤩

🔎 3 pisteen vihje: Musikaaliin viitataan Haloo Helsingin suositussa kappaleessa.

Tasalan Talviteatterin vuoden 2027 musikaaliproduktio julkistetaan 1.6.2026! Ennen sitä voit veikata tulevaa musikaalia ...
27/05/2026

Tasalan Talviteatterin vuoden 2027 musikaaliproduktio julkistetaan 1.6.2026! Ennen sitä voit veikata tulevaa musikaalia kanssamme 🤩

🔎 5 pisteen vihje: Musikaalin ensiesitys oli vuonna 1971, ja lähivuosina se nähtiin myös Broadwayllä.

Osoite

Tasalantie 6
Luvia
29100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Tasalan Talviteatteri :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Tasalan Talviteatteri :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria