John Smith Rock Festival

John Smith Rock Festival ”Nuorempana minulla oli haave. Haave saada Laukaaseen rokkitapahtuma. Tapahtuma, missä soisi vain Saunanlauteilta pokaaleiksi kansakunnan kaapin päälle.

Syksyisenä herran vuonna 2015 Herra Smithin mielen ja tynnyrisaunan lauteet täytti maltainen ajatus uuden rockfestivaalin synnyttämisestä Suomen musiikkitaivaan festivaalitähdistöön. Tähdistö tosin maalina hypoteettinen ja hivenen harhainen, mutta tosissaan utopiassaan ja tekemisessään, myös aatoksen lihaksi muututtua hän yhä oli. Tuli aamu, tuli kesä. Sanoista tekoihin; erheiden ja epäonnistumist

en tuoman opin siivittämän kevään jälkeen oli kesä 2016 koittava ja koko kansa festivaaleille pantava. Ei toki - onneksemme - aivan kaikki, mutta juuri riittävän suuri kansanosa, jotta toiminta kyettiin havaitsemaan osittain haparoivienkin ensiaskelten jäljistä kaikin puolin hyväksytyksi ja kannattavaksi. Nimekseen tuo tapahtuma oli saava John Smith Rock Festival, oppi-isänsä ja paikallisen merenkulkijan mukaan. Tapahtuman polttopisteeksi valikoitui Laukaan Peurunka ja sen luonnonkaunis rantamaisema. Amfiteatterimainen nurmikatsomo yhdistettynä auringonlaskuun ja taustalla uiskentelevaan sorsaparveen loi fyysiset puitteet rentouttavalle piknikille, hyvien ihmisten sekä maltillisen ja korrektin viihtymisen parissa. Vuodet vierivät ja tapahtuma haki lisää ystäviä ja lisämuotoja. Koordinaatteja tarkisteltiin ja kurssia suuntailtiin, horisontin kuitenkin kajastaessa selkeänä ja yhteisenä niin tekijöiden kuin kutsuvieraittensakin näkö- ja tuntoelimissä. Kehuttiin ja kritisoitiin, luotiin ja kaduttiin. Näin kului vuosi, toinenkin. Matkaan tarttui suuri joukko fanaattisia ystäviä, ensikokeilunsa tehneitä pettyneitä, sekä konsepti, joka pääpiirteiltään löysi uomansa, pysytellen isoilta linjoiltaan muuttumattomana näihin päiviin saakka. Helloween, Arch Enemy, D-A-D, Mustasch, Lacuna Coil, Amaranthe… Amorphis, Children of Bodom, Stratovarius, Apocalyptica… JSRF-vuosiin on mahtunut kadehdittava nippu suuruuksia sekä vielä isompi ryhmä vielä tuntemattomia ja ontuvin mittarein ”pienempiä” bändejä. Onneksemme useat noista viimemainituista ovat laajentaneet suuren väen tajuntaa nousten askeleen lähemmäs ansaitsemaansa suosiota. Eräs John Smith Rock Festivalin sementoiduista dogmista on bändien valintaseula, jonka silmän läpäisevät ainoastaan tarkoin harkitut, oman mielipiteen myötäiset valinnat. Lukuisat bändi-comebackit ja Suomen neitsytvierailut ovat toimineet kiinnostavana mausteena loputtoman houkuttelevassa bändikeitoksessa. John Smith Rock Festivalin tärkeimpinä kärkihankkeina on ollut, on ja on aina oleva, kaksi asiaa; ihmisten luoma tunnelma sekä palvelu ja sen laatu! Kaikki osa-alueet kattavan palvelun laadun merkittävimpänä takeena on ollut väkimäärä, joka on rajoituksin haluttu pitää maltillisena tapahtuma-alueeseen ja palveluiden määrään rinnastettuna. Tuo ja monet muut osatekijät ovat luoneet tunnelman, joka ei kokijaansa lämpimäksi jätä, sekä aikaansaaneet John Smithin tekosista ”laadun tae” -sertifikaattiin oikeuttavan bakkanaalin, joka odottaa uusia ja vanhoja pettyjiä jälleen kerran! Jatkuvan kehitystyön hedelmänä laajenee JSRF-tuoteperhe tulevaisuudessa kattamaan myös talvimalliston! Kesäisen JSRF:n syksynharmaat jälkiliukkaat liukastellaan Jyväskylän syntisessä, jouluisessa yössä, joulukuun alussa! Tule ja koe! Viimeiset pikkujoulut Sinunkin firmasi arkkuun!

🔥No, huh-huh!Muutama yö valvottu ja pulssi pikku hiljaa tasaantumassa… Kiitos kaikista saamistamme lämpimistä muistamisi...
23/07/2026

🔥No, huh-huh!

Muutama yö valvottu ja pulssi pikku hiljaa tasaantumassa… Kiitos kaikista saamistamme lämpimistä muistamisista ja viileimmistäkin palautteista! M***a nyt olisi aika virallisen palautekyselyn! Käykääpä täyttelemässä linkin takaa löytyvä utelu, jotta saamme selville mitkä ovat ne syyt, jotka tekevät John Smith Rock Festivalista John Smith Rock Festivalin ja mitä meidän olisi jatkossa parempi tehdä toisin, tai…
Kaikkien palautekyselyyn vastanneiden kesken jaossa lippuja ensi kesän kinkereihin!

💥Vastaa kyselyyn täällä: https://forms.gle/JKC3UtBznAS2LbcR6

Lueskelemme palautteita vaihtoehtoisesti korvat kuumotellen tai silmät hikoillen loma-aikana, joka – ruojan kiitos – ens viikolla koittaa… Sitä ennen rypistellään toki vielä yks lauantai, m***a onneks ehkä hieman kevyemmin…

👉Jos siis yhtään Peurungan kulmat kiehtoo, niin tulkaapa morjestamaan meitä pitkästä aikaa toimiston pihaan, Nektarpolisin pihapiiriin, jossa imeydytään matkalle mielen ytimeen with SAIMAA! Tuu siis jutulle ja muistelemaan menneitä JS-hommia Pölkinaholle, lauantaina 25.7. klo 20.00 alkaen…

🖤Jos ei nähä, niin kirjoitellaan ja lueskellaan! KIITOS VIELÄ KERRAN VIIMEISESTÄ!

📷: Jaakko Manninen Photography
—--
🔥A few sleepless nights behind us, and the pulse is slowly settling down... Thank you for all the warm messages and even the coolest feedback we've received! But now it's time for the official feedback survey! Please take a moment to fill out the questionnaire behind the link so we can find out what it is that makes John Smith Rock Festival the John Smith Rock Festival, and what we should do differently in the future, or...

💥Feedback survey: https://forms.gle/JKC3UtBznAS2LbcR6

We'll be reading your responses during our holiday which—thank goodness—finally begins next week... Before that, though, there's still one more Saturday to get through, but luckily perhaps a little more lightly...

👉So if the Peurunka area still has its charm, come say hello to us for the first time in a while at the Nektarpolis courtyard where we'll immerse ourselves in a journey to the core of the mind with SAIMAA! Come have a chat and reminisce about the old JS days at Pölkinaho on Saturday, July 25, starting at 20:00...

🖤If we don't see you, then we'll write and read! THANK YOU ONCE AGAIN FOR LAST WEEKEND!

📷: Jaakko Manninen Photography

KIITOS. Olihan elämänne hetken aikaa hyvää, olihan?”Niin paljon sanomatta jäi..” Näin joudumme toteamaan näidenkin kiito...
20/07/2026

KIITOS. Olihan elämänne hetken aikaa hyvää, olihan?

”Niin paljon sanomatta jäi..” Näin joudumme toteamaan näidenkin kiitosten jälkeen, m***a yritetään parhaamme.

Kiitokset JOKAISELLE läsnäolleelle, luonnonvoimiakin uhmanneelle sielulle, joka aikaansa kanssamme tuhlasi! Kiitokset kattakoot jokaisen tapahtuman toteutumiseen vaikuttaneen henkilön; oman henkilökunnan – uskomaton raksajengi, lavat, kuljetukset, backstage, somistus, info, merch, portti, leirintä, narikka, anniskelut.. Muut; Bändit, lava- sekä tekniikkatoimittajat, järjestyksenvalvonta, ensiapu, myyjät, nimmaroinnit, ohjaavat henkilöt, siisteystiimi.. KIITOS!

Suurin kiitos teille, rakkaat ihmiset - iloisemmat kuin aurinko, vahvemmat kuin myrskytuuli. Kiitos käynnistä, kiitos lämmön tuonnista, kiitos kaikista sadoista mukavista törmäilyistä ja keskusteluista. Lämmitti. Jaksamme taas seuraavat tuulet.
Toivottavasti elämämme oli viikonlopun verran hyvää, jos tämä aamu kenties hieman doomimpana avautuikin.. Muistetaan, että elämä on pitkä prosessi John Smith Rock Festivaleineen m***a myös maanantaineen.

Vajaa vuosi enää, ja on koittava John Smith Rock Festivalin 10 v.-syntymäpäiväjuhlat! Tarkempaa tietoa sisällöstä pitkin pian alkavaa syksyä ja talvensydäntä.

Nähdään siis kakkukahvien merkeissä 22.-24.7.2027! Vielä kerran: KIITOS! Me pidämme teistä! 🖤

---

Let’s make this easy: Thank you to EVERY soul who spent their time with us! Let these thanks extend to everyone who contributed in any way to making the event happen: our own staff and all the others involved! THANK YOU!

Biggest of all thank you goes to you, our dear friends! Thanks for coming, thanks for bringing the warmth, thanks for the hundreds of wonderful encounters and conversations. These will carry us through the winds to come.

If the beginning of the week may have opened today on a slightly more doom-filled note, let us remember that life is a long-term process, whether it’s with the John Smith Rock Festival or with Mondays.

Less than a year to go until the 10th anniversary celebration of the John Smith Rock Festival! More detailed information about what’s in store will follow throughout the autumn.

See you on July 22–24, 2027! 🖤

💦JSRF Sadetakkeja myynnissä merch-pisteellä! Suomen kesä antaa meille samana viikonloppuna näytteitä koko repertuaarista...
18/07/2026

💦JSRF Sadetakkeja myynnissä merch-pisteellä!

Suomen kesä antaa meille samana viikonloppuna näytteitä koko repertuaaristaan, kaksi päivää saimme nauttia parhaista puolista ja tänään ennusteessa on sitten kosteutta roppakaupalla!

Alueelle lähtiessä, vaihda korkkarit kumppareihin niin meno ei hyydy sateen sattuessa!

——-

JSRF Raincoats available at the merch!

18/07/2026
18/07/2026

Fiiliksiä perjantailta. Tänään PÄÄPÄIVÄ!
Ps. Päivän sana: KUMPPARIT! 🥳

Friday feelings! Ps. Word of the day: rubberboots.. 😂

Viihtykääpä ja ryypätkääpä! 🥳
17/07/2026

Viihtykääpä ja ryypätkääpä! 🥳

Nimmarointi aikatauluun muutos Nestorin kohdalla! ---Nestor signature session schedule change!
17/07/2026

Nimmarointi aikatauluun muutos Nestorin kohdalla!

---
Nestor signature session schedule change!

16/07/2026

🔥🔥🔥

Osoite

Peurunka
Laukaa
41350

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita John Smith Rock Festival :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti John Smith Rock Festival :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria