05/08/2026
Viimeisenä vierailevana muusikkona esittelemme viulisti Tami Pohjolan, joka soittaa kanssamme Kumauksessa toista kertaa!
Tervetuloa mukaan Tami! 😊
Tami Pohjola kuuluu nuorten suomalaisviulistien suurimpiin lahjakkuuksiin. Pohjolan
vahva tekninen osaaminen, ilmaisuvoimaisuus sekä nöyrä lähestymistapa musiikkiin
ovat ihastuttaneet kuulijoita kansainvälisestikin. Hän on voittanut kansallisia ja
kansainvälisiä kilpailuja ja esiintynyt eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2019 hän voitti
ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä Dinu Lipatti -viulukilpailussa ja vuonna 2015
hän sai ensimmäisen palkinnon Kuopion viulukilpailussa. Hän voitti myös
kansainvälisen Young Musician -kilpailun Virossa vuonna 2009 ja sai toisen palkinnon
Jyväskylän Juhani Heinonen -viulukilpailussa nuorempien sarjassa vuonna 2009 ja
vanhempien sarjassa vuonna 2012.
Pohjola on esiintynyt muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin
kaupunginorkesterin, SinfoniaLahden, Tampere Filharmonian, Tapiola Sinfoniettan,
Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Kuopion kaupunginorkesterin, Latvian kansallisen
sinfoniaorkesterin, Nagoyan filharmonisen orkesterin ja Manchesterin The Hallé
-orkesterin solistina. Hän on työskennellyt useiden tunnettujen kapellimestarien kanssa
kuten Jörg Widmann, Mikko Franck, Klaus Mäkelä, Sakari Oramo ja Nicholas Collon.
Pohjola on myös aktiivinen kamarimuusikko. Hän on esiintynyt useilla
kamarimusiikkifestivaaleilla, joista mainittakoon Kuhmon Kamarimusiikki, International
Music Seminar Prussia Cove ja Mantova Chamber Music Festival. Hän on myös
esiintynyt yhdessä arvostettujen muusikoiden kuten Miriam Friedin, Janine Jansenin,
Krzysztof Chorzelskin, Ralf Gothonin ja Arto Noraksen kanssa.
Tami Pohjola aloitti viulunsoiton kolme vuotiaana ja opiskeli Grazyna Zeranska-Gebertin
oppilaana Espoon musiikkiopistossa sekä Reka Szilvayn johdolla Sibelius-Akatemiassa.
Sittemmin Pohjola on opiskellut Münchenin musiikki- ja teatterikorkeakoulussa Mi-kyung
Leen luokalla ja Sveitsin Sionissa, Haute École de Musique Valaisissa, opettajanaan
Janine Jansen. Tami Pohjola soittaa Suomen Kulttuurirahastolta lainassa olevaa
Guadagnini - viulua (1754).