Tytti Riihimäki

Tytti Riihimäki Fine Art

Viimeisen vuoden aikana olen jakanut Tytin vesiväriluonnoksia ja maalauksia vuosilta 2020–2022. Tarkoituksenani on ollut...
12/08/2026

Viimeisen vuoden aikana olen jakanut Tytin vesiväriluonnoksia ja maalauksia vuosilta 2020–2022. Tarkoituksenani on ollut tuoda hänen taidettaan näkyväksi ja säilyttää esillä pieni osa siitä työstä, jota hän teki.

Nyt julkaistavat kaksi öljyvärityötä päättävät tämän kokonaisuuden. Nämä työt oli tarkoitettu vuoden 2023 näyttelyyn, m***a ne eivät lopulta tulleet valituiksi siihen. Ne erosivat tekniikaltaan liikaa muista töistä. Näissä maalauksissa Tytti kokeili uusia maalaustekniikoita tulevia maalauksiaan ajatellen.

Julkaisusarja alkoi ja päättyy Tytin syntymäpäivänä. Töitä tulee julkaistuksi lopulta yhteensä 65 kappaletta. Näihin töihin päättyvät julkaisut tällä sivulla.

Nämä kaksi viimeisintä teosta on mahdollista ostaa. Toivon, että ne löytävät kodin ihmiseltä, joka arvostaa niitä osana Tytin taiteellista työtä ja sen eri vaiheita.

Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat seuranneet, kommentoineet ja arvostaneet Tytin taidetta tämän matkan aikana.

Tarkemmat tiedot näistä kahdesta viimeisestä taulusta:

Maalaukset:

Taulu 1: Valoon kadonneet (2022), 24 cm × 32 cm, kovalevylle, signeerattu, hinta 180 €

Taulu 2: nimetön työ (2023), 18 cm × 24 cm, kovalevylle, signeerattu. MYYTY!

Jos jompikumpi teoksista tuntuu omalta, yhteydenotot: [email protected]

(Postikulut sisältyvät hintaan)

- Esa Salonen

Öljyväriharjoitustyö 3. Maaliskuu 2021.
08/08/2026

Öljyväriharjoitustyö 3. Maaliskuu 2021.

Öljyvärikokeiluja no 2
01/08/2026

Öljyvärikokeiluja no 2

Öljyvärikokeiluja no 1
25/07/2026

Öljyvärikokeiluja no 1

Harjoitusöljyvärityö no 2. Nimetön.
18/07/2026

Harjoitusöljyvärityö no 2. Nimetön.

Harjoitusöljyvärityö no 1. Nimetön.
11/07/2026

Harjoitusöljyvärityö no 1. Nimetön.

Nimetön 4.12.2022
04/07/2026

Nimetön 4.12.2022

Vatukka 18.10.2021
27/06/2026

Vatukka 18.10.2021

Tulips 10.3.2022
20/06/2026

Tulips 10.3.2022

Taidekurssit 2.12.2021
13/06/2026

Taidekurssit 2.12.2021

Osoite

Kustavi
23360

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Tytti Riihimäki :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Tytti Riihimäki :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria