Kouvolan ravirata

Kouvolan ravirata Valkealan Hevosystäväinseura ry / Kouvolan ravirata
Hevosmiehentie 1, 45160 KOUVOLA
puh. 05 - 3201101 kerran lauantaina 15.6.2024. tilaisuuksiin.

Kouvolan ravirata aloitti toimintansa nykyisellä paikallaan 1910-luvun alussa Valkealan Hevosystäväinseura ry:n toimesta. Ravirata on Suomen toiseksi pisimpään samalla paikalla toiminut ravirata ja siellä kilpaillaan ympäri vuoden. Kansainvälinen EM-ravitapahtuma, Kymi Grand Prix, kilpaillaan tänä vuonna 27. Kouvolan raviradan mittavat tilat ovat vuokrattavissa yleisö- ja yritystapahtumiin, näytte

lyihin ym. Aidatulla alueella on myös kulunvalvonta ja lipunmyynti helppo toteuttaa. Kiinteä äänentoisto kuuluu 14 hehtaarilla 17-hehtaarisesta kokonaisalueesta. Meillä on myös irtainta kalustoa, kuten telttoja, pöytiä ja tuoleja. Sisätapahtumiin soveltuu auditoriomainen ravintolakatsomo jossa 300 asiakaspaikkaa. Myös pienemmät luento- ja kokoustilaisuudet onnistuvat. Käytettävissä ovat myös laajat ravintolapalvelut A-oikeuksin. Henkilöresursseista löytyy osaajia, järjestyksenvalvonnasta, liikenteenohjauksesta, lipunmyynnistä ja ravintolasta. Järjestä tapahtumasi raviradalla kilpailukykyiseen hintaan! Kysy myös kumppanuuksista ja muista yhteistyömalleista. Tiedustelut puh. 044-2626 416 / Antti Perttunen

28/08/2026

HYBRID RACE LAUANTAINA 29.8.2026 • KOUVOLAN RAVIRADALLA

🔥 JUOKSUA • VOIMAA • TOIMINNALLISIA HAASTEITA

Hybrid Race on vauhdikas toiminnallisen urheilun kilpailu, jossa juoksuosuudet vuorottelevat erilaisten voimaa ja kestävyyttä haastavien työpisteiden kanssa.

Radalla nähdään päivän aikana yksilökisaajia ja pareja taistelemassa aikaa vastaan ja haastamassa itseään.

Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy ja yleisö on lämpimästi tervetullut!
Tule katsomaan, kannustamaan ja kokemaan kisapäivän tunnelma paikan päällä.

🚗 PYSÄKÖINTI

Auton voit pysäköidä raviradan aitojen sisään, Ravikadun pääportti aukeaa klo 9.

☕ RAVIRADAN KAHVILA PALVELEE KISAPÄIVÄNÄ JA TERASSILLA LETTUJA!

Tarjolla syötävää ja juotavaa ja voit nauttia terassilla virvokkeita ja kannustaa kavereita!

KILPAILIJOILLE:
Kisainfo ja stationkartta annetaan kisatoimistolla. Lähtölista Kouvola Training Center IG-tilillä!

📍 Kouvolan Ravirata
Hevosmiehentie 1, Kouvola

HYBRID RACE KOUVOLA – TULE MUKAAN KISAPÄIVÄÄN! ☀️

Vuoden 2026 Kymi GP oli täynnä tunnetta! 🐎✨Huippu-urheilua, jännitystä, iloa ja unohtumattomia kohtaamisia,  näihin tunn...
27/08/2026

Vuoden 2026 Kymi GP oli täynnä tunnetta! 🐎✨

Huippu-urheilua, jännitystä, iloa ja unohtumattomia kohtaamisia, näihin tunnelmiin on hieno palata kuvien kautta. ❤️

Kiitos kaikille, jotka olitte tekemässä vuoden 2026 Kymi GP:tä. Nämä hetket jäävät elämään! 🔥

📸Iita-Maria Ahtiainen

Kiitos kaikille upeasta ravipäivästä! Dingon Dingo ja Neumann Official keikka kruunasi tämän vuoden Kymi Grand Prix-tapa...
22/08/2026

Kiitos kaikille upeasta ravipäivästä! Dingon Dingo ja Neumann Official keikka kruunasi tämän vuoden Kymi Grand Prix-tapahtuman! 💙

📸 Iita-Maria Ahtiainen

1️⃣0️⃣ Betset -lähtö tammalähdön voittaja Esperia Font* ja Alessandro GocciadoroOmistaja Leonardo Cecchi, valmentaja Ale...
22/08/2026

1️⃣0️⃣ Betset -lähtö tammalähdön voittaja Esperia Font* ja Alessandro Gocciadoro

Omistaja Leonardo Cecchi, valmentaja Alessandro Gocciadoro ja kasvattaja Dream Ferm SRL & Allev.Le Fontantette

📸 kuvat: Jari Heikkinen ja Iita-Maria Ahtiainen

🏆 UET Elite Circuit KYMI GRAND PRIX 2026 🏆 lähdön voittaja DON FANUCCI ZET ja ÖRJAN KIHLSTRÖMOmistaja Stall Zet, valment...
22/08/2026

🏆 UET Elite Circuit KYMI GRAND PRIX 2026 🏆 lähdön voittaja DON FANUCCI ZET ja ÖRJAN KIHLSTRÖM

Omistaja Stall Zet, valmentaja Daniel Redén ja kasvattaja Brixton Medical Ab

📸 kuvat: Jari Heikkinen ja Iita-Maria Ahtiainen

8️⃣Joutjärvi & Joutjärvi 4-v. lähdön voittaja Cabello* ja Örjan KihlströmOmistaja Redén Trotting AB & Hans-Olov Blom AB,...
22/08/2026

8️⃣Joutjärvi & Joutjärvi 4-v. lähdön voittaja Cabello* ja Örjan Kihlström

Omistaja Redén Trotting AB & Hans-Olov Blom AB, valmentaja Daniel Redén ja kasvattaja AB Svensk Reklamfinans

📸 kuvat: Jari Heikkinen ja Iita-Maria Ahtiainen

7️⃣ Valkealan Saha - Kymi Stayer lähdön voittaja Dundee As ja Jukka Torvinen Omistaja Annamari Sipilä, valmentaja Hanna ...
22/08/2026

7️⃣ Valkealan Saha - Kymi Stayer lähdön voittaja Dundee As ja Jukka Torvinen

Omistaja Annamari Sipilä, valmentaja Hanna Lepistö ja kasvattaja Allev. Della Serenissima Ss

📸 kuvat: Jari Heikkinen ja Iita-Maria Ahtiainen

6️⃣ Insinööriliitto 5-v. lähdön voittaja Our Brodde* ja Örjan KihlströmOmistaja Einari Vidgren Oy, valmentaja Matti Niso...
22/08/2026

6️⃣ Insinööriliitto 5-v. lähdön voittaja Our Brodde* ja Örjan Kihlström

Omistaja Einari Vidgren Oy, valmentaja Matti Nisonen ja kasvattaja Brodda Stuteri AB

📸 kuvat: Jari Heikkinen ja Iita-Maria Ahtiainen

5️⃣ Keräyslava & Tykkä Oy lähdön voittaja Star Photo S ja Tuukka VarisOmistaja Compact Stable, valmentaja Matias Salo, h...
22/08/2026

5️⃣ Keräyslava & Tykkä Oy lähdön voittaja Star Photo S ja Tuukka Varis

Omistaja Compact Stable, valmentaja Matias Salo, hoitaja Aada Salo ja kasvattaja Sörgård Frank & Robin

📸 kuvat: Jari Heikkinen ja Iita-Maria Ahtiainen

4️⃣ Kuljetusurakointi Noukkala lähdön voittaja Evartti ja Santtu RaitalaOmistaja Talli Pajatso, valmentaja Antti Ojanper...
22/08/2026

4️⃣ Kuljetusurakointi Noukkala lähdön voittaja Evartti ja Santtu Raitala

Omistaja Talli Pajatso, valmentaja Antti Ojanperä, hoitaja Jutta Ihalainen ja kasvattaja Olli Sippola

📸 kuvat: Jari Heikkinen ja Iita-Maria Ahtiainen

Osoite

Hevosmiehentie 1
Kouvola
45160

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 15:00
Tiistai 08:00 - 15:00
Keskiviikko 08:00 - 15:00
Torstai 08:00 - 15:00
Perjantai 08:00 - 15:00

Puhelin

+35853201101

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kouvolan ravirata :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Kouvolan ravirata :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria