27/05/2026
💎"Ensin tuntuu, että miten mä muka sukellan tuonne syteen ja saveen, m***a heti kun alan tanssia, haluan heittäytyä ja tehdä ihan täysillä – ja sitten onkin ihan mahtavaa!”
💎VILLIT-esiintyjäesittelyssä: Roudan VILLIT Vapaat💎
Tästä porukasta on mahdotonta saada vakavaa, virallista kuvaa! Roudan Villit Vapaat löysivät tiensä yhteen avoimen hakumme kautta. Villit Vapaat ovat jo nyt hitsautuneet porukaksi, jonka esiintymisen ilo ja heittäytyminen välittyy kaikessa, mitä he tekevät.
Monenlaiset polut ovat tuoneet ryhmän yhteen: joillakin on taustalla tanssiharrastusta, Satu Rinnetmäen Kehoilua-työpajaa, työskentelyä Sari Palmgrenin aiemmissa produktioissa.
”Olin mukana jo Aidatuissa unelmissa, ja minulla oli siis pohjalla kokemus, että Sarin ohjauksessa on mahtavaa olla. Totta kai lähdin siis mukaan nytkin, kun oli mahdollisuus!”
Villit vapaat ovat tarttuneet mahdollisuuteen olla VILLI kaksin käsin: ”On aivan mahtavaa, että niin tavallisena kuin epätavallisenakin ihmisenä pääsee mukaan teokseen, vaikka ei ole taiteilija tai tuottaja.”
”On ihanaa olla tällaisessa esityksessä mukana, kun oman työn ja muun elämän ohessa pääsee heittäytymään täysillä johonkin ihan muuhun. Tällainen projekti ravitsee henkisesti ja fyysisesti.”
”Sarilla on aina sellaisia ideoita, että ne toimii. Vaikka ensin epäilyttäisikin, niin joka kerta ne toimivat – meillä on täysi luotto Sariin!”
Tule sinäkin katsomaan, millä kaikilla tavoilla 100 esiintyjää möyrii Suomen todennäköisesti suurimmassa immersiivisessä teoksessa! Mukaan pääsee vielä tekijätiimiinkin, ole yhteydessä.
📍VILLIT: Seminaarin Taidekampus, Satamakatu 3
📆 ENSI-ILTA 20.8.2026 klo 18. Muut esitykset: 22.8. / 24.8. / 25.8. / 27.8. / 28.8. / 29.8.
Liput VILLEIHIN: tiketti.fi
VILLIT on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta sekä Kajaani 375 -juhlavuoden ohjelmistoa.
“Tanssi paha pois, tanssi pelko näkyväksi, tanssi tila takaisin itsellesi!”