27/07/2026
Vastaus usein kysyttyyn kysymykseen:
Kyllä; Ateljee kulkee maalipakin kanssa milloin mihinkin, ja näin ollen jotkut saaristomaalauksista syntyvät siis oikeasti myös paikanpäällä, jossa ympäristön yksityiskohtien tutkiminen, on olennainen osa prosessia.
Haasteena on toki joskus tuuli, polttava aurinko, voimakas uv-säteily ja kirkas valo sekä illaksi voimistuva kosteus. Hyttysiä on päivällä harvemmin, paarmoja joskus yksittäisiä. Käärmeiden ja punkkien varalta, on saaria kierrellessä ja tutkiskellessa, käytettävä aina varuiksi kumisaappaita.
Joskus saattaa tulla maalailtua myös veneessä, jossa vähän keinuttavat mainingit eivät juuri haittaa, m***a kauempaa ajaneiden veneiden jälkimainingeissa on välillä toki hetkisen pidettävä pensselinpesuastiaa pystyssä. Harvemmin vene kovin paljoa parkissa muutoin keinuu, sillä paikka valikoituu aina aallokon ja tuulen suunnan mukaan, saarien suojaisille puolille.
Ompahan sitä tullut hyödynnettyä myös aikaa lauttajonossa, maalauksia vernissalla viimeistellen 😅
Suurin osa maalauksista valmistuu kuitenkin joko saaristoateljeemökissä tai sen kalliopihalla, tai kotiateljeella, mieleen painuneita muistikuvia ja kuvamuistiinpanojen ideoita yhdistäen sekä lajitietoja eri lähteistä tutkien.
~•~
Geologisia tutkimusretkiä
Koko: 70x50cm
Tekniikka: Akryyli kankaalle
Vuosi: 2026
Pieni paratiisi
Koko: 20x20cm
Tekniikka: Akryyli kankaalle
Vuosi: 2024
~•~
Nämä maalaukset, monien muiden lisäksi, ovat mukana Turussa, Auran Gallerian SUMMER FAIR II -ryhmänäyttelyssä 10.7.-8.8.2026
~•~
Saaristoluonnon tutkimusmatkoja
Ulkosaariston rauhasta sielunvoimaa ammentavissa ja tieteen inspiroimissa maalauksissa, huomio keskittyy saariston geologisten ja biologisten tutkimusretkien havaintoihin.
~•~
Mukana myös:
MIINA ÄKKIJYRKKÄ
TIINA ELINA NURMINEN
HELMI REMES
GINA SALARIS
SAMULI ALONEN
HANNA-RIIKKA HEIKKILÄ
KIRSI NEUVONEN
~•~
Auran Galleria
Yliopistonkatu 7
20100 Turku
Avoinna:
Ti-pe 11-17
La 11-14