22/12/2025
Lämpimästi tervetuloa HAA Galleriaan Jonas Karénin näyttelyn avajaisiin torstaina 8.1.2026 klo 17–19!
A warm welcome to the opening of the exhibition by Jonas Karén on Thursday, January 8th, from 5 to 7 PM!
*******
Jonas Karénin (Sali 1) ja Kaisa Huotarin (Sali 2) näyttelyt ovat esillä 9.–31.1.2026.
The exhibitions by Jonas Karén (Hall 1) and Kaisa Huotari (Hall 2) will be on view at HAA Gallery from January 9 to January 31, 2026.
*******
(In English below)
Jonas Karén: Olen aina rakastanut science fictionia (Sali 1)
Näyttelyssään Olen aina rakastanut science fictionia Jonas Karén esittää sarjan uusia maalauksia, jotka liittyvät hänen tunteisiinsa. Näyttelytekstissään taiteilija kertoo, kuinka hän maalasi ensimmäistä kertaa 25-vuotiaana osana terapiaansa.
Tähän aikaan taiteilija ei kyennyt tuntemaan muita tunteita kuin ahdistusta. Hänen terapeuttinsa teoria tästä oli se, että hän ei ollut lapsuudessaan oppinut, miltä eri tunteet tuntuvat. Niinpä terapeutti ehdotti erilaisia tunteita, joita hän sitten maalasi vesiväreillä. Taiteilija muistelee, että maalaaminen tuntui vaikealta, aivan kuin hän feikkaisi tunteitaan. Esimerkiksi maalatessaan tunteen "vihainen" hän käytti paljon mustaa, ja ajatteli tekevänsä sen vain siksi, että näin hänen odotettiin tekevän. Hän tunsi itsensä teennäiseksi, jokin pensselin kädessä pitämisessä vaivasi häntä. Näin jälkikäteen on selvää, että hänen vaikeutensa johtuivat siitä, että hän ei kyennyt tuntemaan, miltä hänen kehossaan tuntui. Psykologisin termein tämä tunnetaan dissosiaationa. Kolme vuotta ensimmäisen terapiamaalaussessionsa jälkeen, hän kuitenkin aloitti taideopinnot kansanopistossa. Hän kävi terapiassa 13 vuoden ajan, ja päätti terapian muutamaa kuukautta ennen muuttoaan Tukholmasta Helsinkiin syksyllä 2018, valmistuttuaan kuvataiteen maisteriksi. Terapian ansiosta hän on nykyään henkilö, jolla on toimiva tunne-elämä. Terapian ansiosta hän on myös tänään kuvataiteilija. Näyttelyteksti on lempeä pohdinta taiteilijan suhteesta yhteen hänen elämänsä tärkeimmistä ihmisistä, hänen terapeuttiinsa; henkilöön, jota hän ei koskaan enää tapaa. Näyttelyssä hän yrittää nyt tehdä sen, mihin ei pystynyt kaksikymmentä vuotta sitten: Maalata tunteensa. Vihainen, surullinen, iloinen… Miten tämä maalataan? Ja miltä nuo tunteet näyttävät?
Näyttelyä on tukenut Svenska Kulturfonden.
*******
Kaisa Huotari: Sarastuksen ja hämärän kätköt (Sali 2)
Sarastuksen ja hämärän kätköt -näyttelyssä on esillä maalauksia, joiden kehyksiin olen rakentanut koristeelliset avautuvat luukut. Luukkujen kehikkoon kiinnitetty kuva on maalattu säikeiksi leikatulle ja kiertyville kankaille. Avattuina luukut rajaavat tilaa ja verhoavat takana olevaa maalauspohjaa hieman, samalla heijastaen varjoja näyttelytilan seinille. Kuvapintojen limittyessä toisiinsa ne peittävät ja paljastavat kokonaisuudesta yksityiskohtia yllättävällä tavalla. Luukut avataan joka aamu hieman eri asentoihin ja ne suljetaan päivän päätteeksi.
Luukkujen taakse kätkeytyy arkisia kuvauksia pysähtyneistä, merkityksettömältä tuntuvista hetkistä aamun sarastuksesta illan hämärään. Nämä kuvitetut hetket ovat olleet elämässäni eräänlaisia hiljaisia ja hienovaraisia käännekohtia. Niissä konkretisoituu, miten jokin on hiipumassa, jostakin ollaan luopumassa, jotain on paljastumassa ja jotakin uutta alkamassa. Katseen ja havainnon kautta maailma ja sen ilmiöt ovat valaistuneet uudella tavalla; yksittäiset, lähes huomaamattomat hetket paljastavatkin yllättäen jotain syvempää olemassaolosta ja sen luonteesta.
Kuvien kautta tarkastelen intuitiivisia tunnekokemuksia, joista osa herättää haikeutta, ehkä suruakin. Pohjimmiltaan kyseessä on yritys ymmärtää elämän rajallisuuteen liittyviä tunteita ja teemoja. Luonnon kiertokulussa maatuvien olentojen kudokset muuttuvat orgaaniseksi materiaksi ja ne imeytyvät kasvavien kasvien juuristoihin. Vanhan väistyessä tulee tilaa jollekin uudelle, m***a irtipäästäminen voi olla vaikeaa. Tunteita voidaan yrittää salailla tai jopa tukahduttaa, m***a silti jokin sisällä kuiskailee hiljaa kipeitä kysymyksiä.
Miltä tuntuu kun pimeys laskeutuu? Voiko pimeys olla ikuista? Mitä tapahtuu jos viimeinenkin valonlähde sammuu.
Onko seuraavaan sarastukseen vielä pitkänkin aikaa?
Maalaukset muodostavat symbolisen kuvauksen piilopaikasta, jonne katse ja tietoisuus muuten harvoin pysähtyisi. Samalla ne toimivat muistutuksena siitä, että vaikka elämä ympärillämme on hyvin haurasta ja pohjimmiltaan kaikki on ohimenevää, kuvien kautta voimme muistuttaa toisiamme elämän ainutlaatuisuudesta, arvokkuudesta ja sen yksityiskohtiin piirtyvästä merkityksellisyydestä.
Kaisa Huotari (s. 1994) on Helsingissä ja Uuraisilla työskentelevä taiteilija. Jyväskylästä lähtöisin oleva Huotari on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta maalaustaiteen maisteriohjelmasta, ja hän on suorittanut taideopinnot myös Kankaanpään taidekoulusta. Huotari työskentelee laajennetun maalauksen kentällä ja tämä on hänen yhdestoista yksityisnäyttelynsä.
*******
Jonas Karén: I have always loved science fiction (Hall 1)
In his exhibition I have always loved science fiction, Jonas Karén presents a series of new paintings connected to his emotions. In the exhibition text, he shares how, at the age of 25, as part of his therapy, he painted for the first time.
The artist had trouble feeling any other feelings than anxiety, and the therapist's theory for this was that he hadn’t learned as a child how different feelings feel. So the therapist suggested various emotions that Karén then painted with watercolors. He remembers that it felt difficult, like he was just faking his feelings. For example, when painting the feeling of anger, he used a lot of black, and he thought he was doing it just because that was what he was expected to do. He also felt pretentious; there was something about holding a paintbrush that bothered him. In hindsight, it’s clear that his difficulties were due to the fact that he wasn’t connected to his body. In psychological terms, this is called dissociation. His therapist eventually gave up on the painting, and they tried other methods. But three years after he first painted in therapy, he started studying art in a folk high school. Karén underwent therapy for 13 years, and finished the therapy a month before he moved from Stockholm to Helsinki in the fall of 2018, after receiving his MFA. Thanks to therapy, he is now a person with a functioning emotional life. Thanks to therapy, he is now a visual artist. The exhibition text is a tender reflection on the artist’s relationship with one of the most important people he has met, his therapist, a person he will never meet again. In the exhibition, he now attempts to do what he couldn’t do twenty years ago—to paint his emotions. Angry, sad, happy… how do you paint that? And what do those emotions look like?
The exhibition has received support from the Swedish Cultural Foundation.
*******
Kaisa Huotari: The Hiding Places of Dawn and Dusk (Hall 2)
The exhibition, The Hiding Places of Dawn and Dusk, features paintings that have decorative opening hatches built into the frames. The image attached to the hatches is painted on a fabric that has been cut into strands and twisted. When opened, the hatches delimit the space and slightly cover the paintings behind, while also casting shadows on the walls in the exhibition space. As the different image surfaces overlap, they conceal and reveal unexpected details from the artworks. Every morning, the shutters are opened into slightly different positions and closed again at the end of the day.
Hidden behind the hatches, there are descriptions of stagnant, seemingly insignificant moments and memories I have experienced living my everyday life, around dawn or dusk. These memories that have been illustrated represent quiet and subtle turning points in my life. They are portraying something that is fading, being given up, becoming revealed or something new to begin with. Through vision and careful observation, the world and its phenomena have been illuminated in a new way. These individual, almost imperceptible moments, unexpectedly reveal something deeper about existence as a whole and the nature surrounding it.
Through the images, I examine intuitive and emotional experiences, some of which may evoke longing, perhaps sadness even. Essentially the paintings are created as an attempt to understand and touch upon the feelings and themes related to life and its mundane limits. In the cycle of nature, the decaying creatures turn into organic matter and are absorbed into the roots of plants, growing something new. As the old is receding, space is created for something else to emerge, yet letting go can be difficult. Feelings may be hidden or even suppressed, but very quietly, something inside is whispering aching questions out loud.
What does it feel when darkness descends? Can darkness be eternal? What happens if the last source of light goes out.
Is there still a long time until the next dawn?
The paintings form a symbolic description of a hiding place, where the conscious gaze would otherwise rarely linger. At the same time, they serve as a reminder that although life around us is very fragile and, at its core, everything is transient, through images we can remind one another of the uniqueness, value, and profound significance inscribed in the details of life.
Kaisa Huotari (b. 1994) is an artist working in Helsinki and Uurainen. Originally from Jyväskylä, Huotari graduated from the Academy of Fine Arts, University of the Arts Helsinki, with a master’s degree in painting. She has also completed art studies at the Kankaanpää Art School. Huotari works within the field of expanded painting, and this is her eleventh solo exhibition.
*******
Kuva: Jonas Karén (vasen), Kaisa Huotari (oikea)
Image: Jonas Karén (left), Kaisa Huotari (right)
HAA Galleria | HAA Gallery
Suomenlinna C1, 00190 Helsinki
Avoinna ti–to 12–18, pe–su 12–16 (näyttelyt päättyvät 31.1. lauantaina)
Opening hours: Tue–Thu 12–6 pm, Fri–Sun 12–4pm (the exhibitions run through Saturday, the 31st)
Ilmainen sisäänpääsy | Free entry
