Miniteatteri

Miniteatteri Hämeenlinnan Miniteatteri yhdistys ry. Miniteatteri on lasten -ja nuorten harrastajateatteri. Miniteatterissa näytteleminen ei lähde pakosta eikä kiireestä.

Hämeenlinnan Miniteatteri on lasten –ja nuorten harrastajateatteri joka antaa teatteri-ilmaisuopetusta 150:lle 7-20 vuotiaalle lapselle ja nuorelle sekä valmistaa kahdesta kolmeen näytelmää vuosittain. Ryhmien vetäjinä toimivat teatterin kokopäiväinen ohjaaja Marja Myllyniemi, vierailevat ohjaajat, eri taidealojen opiskelijat, sekä pitempään harrastuksessa mukana olleet nuoret itse. Miniteatterin

toiminnan päätavoitteena on saada lapset ymmärtämään ja kiinnostumaan laaja-alaisesti teatterista ja eri taiteenaloista. Tärkeää on rohkaista ja löytää keinoja joilla lapset ja nuoret alkaisivat itse työstämään omia ajatusrakenteitaan aikuisen ollessa rinnalla ja tukemassa häntä. Teatterin tärkeimpiin menetelmiin kuuluvat kiireettömyys, sekä lapsen ja nuoren itsensä oivaltamien pienten hetkien talteen ottaminen ja niiden käyttö myöhemmin sopivassa tilanteessa. Näin löytyvät ne vahvat ja ehkä piilossa olevat ominaisuudet, joiden avulla lapsi ja nuori kokee onnistumisen tunnetta. Tätä kautta myös itsetunto saa hyvän kasvupohjan. Pitkäjänteisen työskentelyn ansiosta lapset ja nuoret ovat oppineet vaatimaan laadukasta opetusta mikä tuottaa lasten – ja nuorten teatteritaidetta. Historiallisten ja yhteiskunnallisten esitysten lisäksi Miniteatteri valmistaa myös satunäytelmiä niin, että lapset itse saavat osallistua niiden sovituksiin ja dramatisointeihin. Näin lapset oppivat kokonaisvaltaisemmin teatterin tekemistä kun opetus ja varsinainen tekeminen kulkevat rinta rinnan.

Kukahan mahtaa hukannut tämän kengän? Arvaa kommenteissa kenelle tämä kenkä kuuluu ja olet mukana arvonnassa jos voi voi...
04/05/2026

Kukahan mahtaa hukannut tämän kengän? Arvaa kommenteissa kenelle tämä kenkä kuuluu ja olet mukana arvonnassa jos voi voittaa perhelippupaketin (kaksi lasta ja kaksi aikuista) kesäteatteriin Aulangon Graniittilinnaan kesällä 2026

Voittajalle ilmoitetaan yksityisviestillä su 30.5.

(Meta ei ole mukana arvonnassa)

Tällä viikolla FU***NG ÅMÅL pe 13.3 klo 19. Liput myy .fi 💥
10/03/2026

Tällä viikolla FU***NG ÅMÅL pe 13.3 klo 19. Liput myy .fi 💥

HOX!!!! Huominen esitys on peruttu. Olemme yhteydessä lipunostaneisiin!!!
20/02/2026

HOX!!!! Huominen esitys on peruttu. Olemme yhteydessä lipunostaneisiin!!!

Esitykset tällä viikolla:To klo 18La klo 18Liput myy .fi
19/02/2026

Esitykset tällä viikolla:

To klo 18
La klo 18

Liput myy .fi

"Tajuutsä, kaikki johtuu tästä fu***ng Åmålista" Kuvat:
10/02/2026

"Tajuutsä, kaikki johtuu tästä fu***ng Åmålista"
Kuvat:

Ensi-ilta viikko on täällä!! 🔥 Fu***ng Åmål Miniteatterissa 13.2 alkaen. Liput myy .fi
10/02/2026

Ensi-ilta viikko on täällä!! 🔥 Fu***ng Åmål Miniteatterissa 13.2 alkaen. Liput myy .fi

Ujo ja ulkopuoliseksi jäävä Agnes ihastuu koulun suosituimpaan tyttöön Eliniin, ja pienessä kaupungissa alkaa liike, jok...
06/02/2026

Ujo ja ulkopuoliseksi jäävä Agnes ihastuu koulun suosituimpaan tyttöön Eliniin, ja pienessä kaupungissa alkaa liike, joka pakottaa katsomaan itseä ja toisia uudella tavalla. Tervetuloa FU***NG ÅMÅLIIN 🔥

Liput FU***NG ÅMÅLIIN tulevat myyntiin ensi viikolla 🔥🔥🔥🔥
12/01/2026

Liput FU***NG ÅMÅLIIN tulevat myyntiin ensi viikolla 🔥🔥🔥🔥

Ensi viikolla taas  meidän omat Minifestarit jossa jokainen opetusryhmä esiintyy omalla esityksellään. ❤️
04/12/2025

Ensi viikolla taas meidän omat Minifestarit jossa jokainen opetusryhmä esiintyy omalla esityksellään. ❤️

Vierailuesitys:Autio saari. Joukko koululaisia. Ei sääntöjä, rajaton vapaus tehdä mitä huvittaa.“Eikä ole mitään syytä t...
31/10/2025

Vierailuesitys:

Autio saari. Joukko koululaisia.

Ei sääntöjä, rajaton vapaus tehdä mitä huvittaa.

“Eikä ole mitään syytä tapella. Koska me ollaan kaikki yhtä jengiä. Yhtä jengiä. Ja tämä on meidän saari. Tää kuuluu meille kaikille”.

Hip-hip –

Huraa!

Hip-hip –

Huraa!

Saaren sopukoissa tuntuu kuitenkin vaanivan jotain synkkää, jotakin sellaista joka vaanii ja korruptoi päästessään lähelle…

Kärpästen Herra on pelottavan ajankohtainen näytelmä vallasta, polarisaatiosta, pelosta ja ennen kaikkea kysymys siitä, miksi on niin vaikea leikkiä yhdessä?

Hämeenlinnan Miniteatterissa 22.11 klo 18

Liput 15-20€ osoitteesta tiketti.fi (huom. Hämeenlinnassa vain YKSI esitys)

Tervetuloa teatteriin!

Osoite

Keinusaarentie 5
Hämeenlinna
13200

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Miniteatteri :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa