Sing & Shine Kuorot

Sing & Shine Kuorot Sing & Shine Kuorot tarjoavat kokonaisvaltaista ja voimauttavaa kuorotoimintaa kaikenikäisille Sanna on Suomen kansainvälisimpiä kuoronjohtajia.

� Sing & Shine Kuorot tarjoavat kokonaisvaltaista ja voimauttavaa kuorotoimintaa kaikenikäisille pääkaupunkiseudulla. Kuoroja johtaa Sanna Valvanne, joka palasi New Yorkista Suomeen syksyllä 2016 perustaakseen omat kuoronsa synnyinkaupunkiinsa Espooseen.

� Sing & Shine Kuoroista on lyhyessä ajassa muodostunut lämminhenkinen eri sukupolvet yhteen tuova yli 100:n kuorolaisen yhteisö. Innokkaat kuo

rolaiset esikoululaisista ikinuoriin eläkeläisiin laulavat sekä yhdessä isona kuoroperheenä että itsenäisesti kuudessa eri iän mukaan etenevässä loistoryhmässä: Miniloissa, Loistolapsissa, Loistoissa, Sing & Shine Ensemblessä, Aikuisloistoissa, ja Ikiloistoissa.

� Kaikki kiinnostuneet pääsevät kehittämään laulu-, esiintymis- ja ryhmätaitojaan kannustavassa ilmapiirissä ja ainutlaatuisessa ohjauksessa Sannan luovan kuoromenetelmän “Sing & Shine With Body & Soul” mukaisesti..Harjoituksissa, työpajoissa ja esityksissä näyttämöilmaisu, liikunta, improvisaatio ja leikki yhdistyvät lauluun vapauttaen niin kuorolaiset kuin yleisönkin kokonaisvaltaiseen musiikin kokemiseen.

� Sing & Shine Kuorojen toimintaa ohjaa suvaitsevaisuus, yhteisöllisyys, hyvän tekeminen, rakkauden ja ilon jakaminen laulaen ja musiikin voimalla. Erityisen tärkeäksi osaksi toimintaa ovat muodostuneet yhteisölliset ​Rauhaa & Rakkautta projektit ja hyväntekeväisyyskonsertit. Niiden avulla pyritään rakentamaan yhä suvaitsevampaa ja avoimempaa yhteiskuntaa yhdessä syrjääntymisvaarassa olevien ikäihmisten, turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajalasten kanssa.

� Sing & Shine Kuoroja johtaa niin taiteellisesti, musiikkikasvatuksellisesti kuin hallinnollisestikin niiden perustaja Sanna Valvanne. Hän on luonut näkyvää uraa kuorojen parissa maailmalla jo yli 25-vuotta ja hänet tunnetaan erityisesti Sing & Shine with Body & Soul -menetelmästään. Sanna ohjaa kuorolaisiaan kokonaisvaltaiseen äänenkäyttöön ja ilmaisuun, innostaen ja vapauttaen kaikenikäiset laulamaan, loistamaan ja leikkimään.

� Sanna perusti Sing & Shine Kuorot syksyllä 2016 Espooseen jatkeena kuorotyölleen haastavissa olosuhteissa elävien lasten ja nuorten parissa etenkin New Yorkissa. Sanna Valvanne on Tampereen Sävelen vuoden 2017 taiteellinen johtaja, Espoon musiikkiopiston Kameleontti-kuorojen perustaja, entinen Tapiolan kuorolainen ja Sibelius-Akatemiasta Musiikkikasvatusosastolta valmistunut Musiikin Maisteri. Ennen Suomeen palaamistaan hän työskenteli 11-vuotta USA:ssa.

� Kuorolaisille on tarjolla myös​ Loistopiano- ja Loistolaulutunteja ​monipuolisten musiikillisten taitojen kehittämiseen lempeästi.

� ​Espoon kaupunki tukee Sing & Shine -kuorojen toimintaa

� ​ IN ENGLISH:

�The Sing & Shine Choirs are a loving and inspiring community in Espoo, Finland with 100 enthusiastic singers from age 6 up to senior citizens. The choirs provide creative, empowering and freeing vocal and performance training for all ages.

�The Sing & Shine Choirs are directed by Sanna Valvanne, who founded them in 2016, after returning to Finland from New York. Sanna is one of the most international and innovative choral conductors of Finland, known for over 20 years worldwide for her creative choral work and method “Sing and Shine with Body and Soul”.

�The Sing & Shine Choirs rehearse in 6 different ensembles. They join together as one big choir family for performances and projects. Through charity workshops and community projects with refugees, elderly people, and schools, the singers engage in building an open and welcoming community for all people in the Helsinki Capital area.

❤️ Tervetuloa juhlimaan Espoo-päivää Sing & Shine Kuorojen avoimiin oviin torstaina 27.8.26❣️ Tule tutustumaan kuororyhm...
18/08/2026

❤️ Tervetuloa juhlimaan Espoo-päivää Sing & Shine Kuorojen avoimiin oviin torstaina 27.8.26❣️ Tule tutustumaan kuororyhmiin Aarnivalkean koululle (Tapiola):
✨ Lapset klo 16.30–17.30 (sisäänkäynti leikkipihan puoleisesta ovesta)
✨ Aikuiset klo 19.15–20.15 (sisäänkäynti Silkkiniityn puoleisesta ovesta)

❤️ Sing & Shine Kuorot tarjoavat kokonaisvaltaista ja voimauttavaa kuorotoimintaa kaikenikäisille pääkaupunkiseudulla. Kaikki pääsevät kehittämään laulu-, esiintymis- ja ryhmätaitojaan kannustavassa ilmapiirissä. Taiteellinen ja toiminnallinen johtaja Sanna Valvanne perusti Sing & Shine Kuorot Espooseen syksyllä 2016.

❤️ Vielä ehtii mukaan Sing & Shine Kuorojen 10-vuotisjuhlakaudelle! Tervetuloa loistoporukkaan laulamaan, loistamaan, ilmaisemaan ja voimautumaan. Kaikille löytyy sopiva kuororyhmä 1. luokkalaisista alkaen❣️
Linkki biossa sekä
https://forms.gle/dY95EfsYHUS5fn3a9
valvanne

❤️ Syyskausi starttaa ensi viikolla vanhojen kuorolaisten kanssa ja uudet kuorolaiset liittyvät mukaan viikkoa myöhemmin...
11/08/2026

❤️ Syyskausi starttaa ensi viikolla vanhojen kuorolaisten kanssa ja uudet kuorolaiset liittyvät mukaan viikkoa myöhemmin 😍❣️

❤️ Tule tutustumaan kuoroihin avoimien ovien päivänä to 27.8.26 Aarnivalkean koululle (Tapiola):
✨ Lapset klo 16.30-17.30
✨ Aikuiset klo 19.15-20.15

❤️ Lämpimästi tervetuloa Poppia & Rakkautta -yhteislaulutapahtumaan su 6.9.26 klo 15.30 Silkkiniitylle tai sateen sattuessa Aarnivalkean koululle (Tapiola).

❣️ Vielä ehdit mukaan Sing & Shine Kuorojen 10-vuotisjuhlakaudelle (syksy 26 – kevät 27). Luvassa on laulamisen iloa, yhdessä tekemisen riemua, upeita hetkiä ja ihanaa ohjelmaa 😍✨❣️
Linkki biossa sekä
https://forms.gle/dY95EfsYHUS5fn3a9

📸 kuvat: Sami Kazi Sami Kazi

Sanna Valvanne KulttuuriEspoo

18/06/2026

☀️ Hauskaa kesää kaikille ja iloista juhannusta! Kiitos tästä kaudesta, laulun ilosta ja yhteisistä hetkistä 😍❣️

❤️ Ilmoittaudu nyt mukaan Sing & Shine Kuorojen 10-vuotisjuhlakaudelle (syksy 26 – kevät 27) ❣️
https://forms.gle/dY95EfsYHUS5fn3a9
valvanne

❤️✨ Missä sinä loistat ensi syksynä? Tule mukaan Sing & Shine Kuorojen 10-vuotisjuhlakaudelle (syksy 26 – kevät 27)❣️ Et...
17/06/2026

❤️✨ Missä sinä loistat ensi syksynä? Tule mukaan Sing & Shine Kuorojen 10-vuotisjuhlakaudelle (syksy 26 – kevät 27)❣️ Etsitkö iloa, uusia ystäviä ja yhteisiä elämyksiä musiikin parissa? Sing & Shine Kuoroissa pääset laulamaan, ilmaisemaan itseäsi ja kasvamaan osana lämminhenkistä kuoroperhettä – ilman pääsykokeita.

❤️ LOISTOLAPSISSA lauletaan, leikitään, liikutaan ja opetellaan esiintymistä innostavassa ilmapiirissä. Samalla vahvistuvat ryhmätaidot, rohkeus ja luova ilmaisu.

❤️ Nuorisokuoro LOISTOT tarjoaa mahdollisuuden kehittää laulutaitoa, esiintymisvarmuutta ja ilmaisua yhdessä muiden nuorten kanssa. Täällä saat loistaa omana itsenäsi turvallisessa ja kannustavassa porukassa.

❤️ AIKUISLOISTOT tarjoavat iloa, yhteisöllisyyttä ja mahdollisuuden kehittää ilmaisua inspiroivassa ilmapiirissä. Tule laulamaan, heittäytymään ja löytämään uutta energiaa yhdessä tekemisestä.

❣️ Ilmoittaudu nyt mukaan:
https://forms.gle/dY95EfsYHUS5fn3a9

Kuororyhmät:
☀️ AIKUISLOISTOJEN TI-RYHMÄ, eli TIISTAIKKARIT (kaikille avoin) ti klo 17.30-19
☀️ LOISTOLAPSET KE-RYHMÄ (alakoululaiset) ke klo 14.15-15.15
☀️ LOISTOT (nuorisokuoro 12–22-v.) ke klo 17-19
☀️ LOISTOLAPSET TO-RYHMÄ (alakoululaiset) to klo 16-17.30
☀️ AIKUISLOISTOJEN TO-RYHMÄ, eli TORSTAIKKARIT (vaativampi) to klo 18.15-20.15

📍 Harjoitukset Aarnivalkean koululla Tapiolassa Sanna Valvanteen johdolla.

📸 kuvat: Sami Kazi
valvanne

❤️ Oli suuri ilo ja kunnia esiintyä Espoon uusien Suomen kansalaisten juhlatilaisuudessa Dipolissa. Lämpimät onnittelut ...
15/06/2026

❤️ Oli suuri ilo ja kunnia esiintyä Espoon uusien Suomen kansalaisten juhlatilaisuudessa Dipolissa. Lämpimät onnittelut kaikille uusille Suomen kansalaisille ❣️

❤️ Kiitos lämpimästä tunnelmasta, iloisesta osallistumisesta ja yhteisestä energiasta. Oli ihanaa olla mukana juhlistamassa tätä merkityksellistä päivää kanssanne 😍❣️

🎶💖 Tutira mai, trad. Maorilaulu, Uusi-Seelanti
❤️ Tulkaamme kaikki kansat yhteen. Yhdessä toimien, valoa, rakkautta ja viisautta etsien voitamme pahan. (Suom. sanat S. Valvanne)

❤️ Ilmoittaudu nyt mukaan Sing & Shine Kuorojen 10-vuotisjuhlakaudelle (syksy 26 – kevät 27)❣️
https://forms.gle/dY95EfsYHUS5fn3a9

📸 kuvat: Sami Kazi
valvanne

☀️ Viime viikon Kesäloisto-show Espan lavalla oli kerta kaikkiaan mieletön! Sing & Shine Kuorot loistivat lavalla täynnä...
10/06/2026

☀️ Viime viikon Kesäloisto-show Espan lavalla oli kerta kaikkiaan mieletön! Sing & Shine Kuorot loistivat lavalla täynnä iloa, energiaa ja musiikin riemua. Loistobändi tahditti tunnelmaa upeasti: Akseli Savola (piano), Pasi Kallio (basso) ja Mikko Taipale (rummut). Yhdessä nautimme jokaisesta hetkestä auringon säteissä ☀️❣️

☀️ Suuri kiitos ja ihanalle yleisölle, joka oli täysillä mukana laulamassa, taputtamassa ja jakamassa kanssamme tätä ainutlaatuista tunnelmaa. Oli mahtavaa nähdä niin paljon iloisia kasvoja ja yhteistä riemua musiikin äärellä❣️

❤️ Ilmoittaudu nyt mukaan Sing & Shine Kuorojen 10-vuotisjuhlakaudelle (syksy 26 – kevät 27)❣️
https://forms.gle/dY95EfsYHUS5fn3a9

📸 kuvat: Sami Kazi
valvanne

☀️ Tervetuloa Espan lavan Kesäloistoon tämän viikon torstaina 4.6.26 klo 16, vapaa pääsy! Koko perheen Kesäloisto-show t...
02/06/2026

☀️ Tervetuloa Espan lavan Kesäloistoon tämän viikon torstaina 4.6.26 klo 16, vapaa pääsy! Koko perheen Kesäloisto-show täyttää Espan lavan laulun riemulla ja ilmaisun voimalla. Sing & Shine Kuorot esittävät kansanmusiikkia eri puolilta maailmaa ja Katri Helenan hittejä kokonaisvaltaisesti laulaen, liikkuen ja liikuttaen. Yleisö pääsee nauttimaan ja osallistumaan menoon koko sydämestä!

☀️ Sing & Shine Kuorot on kaikille avoin kuoroyhteisö pääkaupunkiseudulla, jossa 150 innokasta kuorolaista lapsista eläkeläisiin harrastaa kokonaisvaltaista, ilmaisullista ja voimauttavaa kuorotoimintaa Sanna Valvanteen johdolla. Espan lavalle tulee esiintymään melkein koko kuoroperhe Loistobändin tahdittamana: Akseli Savola (piano & kitara), Pasi Kallio (basso) ja Mikko Taipale (rummut).

☀️ Sanna Valvanne on kansainvälisimpiä suomalaisia kuoronjohtajia, tavoiteenaan vapauttaa kaikki ihmiset laulamaan ja loistamaan. Sing & Shine Kuoroissa ei ole pääsykokeita, vaan kaikki kiinnostuneet pääsevät kehittämään laulu-, esiintymis- ja ryhmätaitojaan kannustavassa ilmapiirissä! Kuorot esiintyivät viime vuonna mm. Olympia Stadionilla Katri Helenan jäähyväiskonsertissa ja TV:ssä Vain elämää -ohjelmassa.
valvanne

❤️ Tervetuloa mukaan mahtavaan ja ihanaan Loistojen nuorisokuoroon (12–22-vuotiaille)❣️ Tule laulamaan, esiintymään, lii...
27/05/2026

❤️ Tervetuloa mukaan mahtavaan ja ihanaan Loistojen nuorisokuoroon (12–22-vuotiaille)❣️ Tule laulamaan, esiintymään, liikkumaan ja loistamaan yhdessä muiden nuorten kanssa! Loistoissa pääset kehittämään laulutaitoasi, esiintymisvarmuuttasi, ilmaisua ja ryhmätaitoja innostavassa sekä kannustavassa ilmapiirissä Sanna Valvanteen johdolla. Sing & Shine Kuoroissa jokainen saa olla oma itsensä osana turvallista ja lämminhenkistä kuoroyhteisöä❣️

❤️ Loistot harjoittelevat keskiviikkoisin klo 17-19 Aarnivalkean koululla Tapiolassa.

❤️ Loistot esiintyvät oman ryhmänsä lisäksi koko Sing & Shine kuoroperheen yhteiskonserteissa yli 150 laulajan kanssa. Loistot tekevät myös kuoromatkoja – seuraava matka suuntautuu Sveitsiin tammikuussa 2027.

❣️ Ilmoittaudu nyt mukaan Sing & Shine Kuorojen 10-vuotisjuhlakaudelle (syksy 26 – kevät 27) viimeistään 31.5.2026❣️
https://forms.gle/dY95EfsYHUS5fn3a9

📸 kuvat: Sami Kazi
valvanne

Osoite

Aarnivalkeantie 5 D
Espoo
02100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Sing & Shine Kuorot :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Sing & Shine Kuorot :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria