Validi Karkia -klubi

Validi Karkia -klubi Satakunnan kansainvälisin ympärivuotinen konserttiklubi. Validi on Porissa tammikuussa 2011 tiukassa tee-se-itse-hengessä perustettu elävän musiikin klubi.

Kaikille avoin voittoa tavoittelematon klubi järjestää konsertteja vaihtelevissa osoitteissa Porin keskustan alueella. Esiintyjinä on merkittäviä kotimaisia ja ulkomaisia musiikintekijöitä. Omaehtoisia, mielenkiintoisia, uudempia ja myös tutumpia artisteja sekä yhtyeitä laajalla skaalalla. Matalan kynnyksen tilaisuudet soivat varhain inhimillisinä kellonaikoina, kuunteluolosuhteet ovat optimoidut

musiikista nauttimiseen, sekä ikä ei ole este suuntaan eikä toiseen. Yli 12 vuoden toimintahistoriansa aikana Validi on esitellyt 43 eri osoitteessa jo yhteensä 600 esiintyjää, joissa hulppeat 1700 muusikkoa 31 eri maasta. Validi on osoittanut oman keskeisen paikkansa Porin kulttuurielämässä kunnianhimoisena, kansainvälisenä ja tinkimättömänä toimijana, jonka ennakkoluuloton jazzin, folkin, taidemusiikin ja undergroundin laadukas ohjelmisto hakee vertaistaan. Klubin taiteellinen johtaja ja kuratoija on porilainen muusikko Jyrki Laiho. TULEVAT ESIINTYJÄT:
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
https://www.facebook.com/validikarkia/posts/1181215095253400
Liity sähköpostilistalle -> kukkesand at hotmail.com
Koko esiintyjähistoria: https://www.gigbeans.com/lists/10/validi-karkia

VALIDI KARKIA 2026 syyskausi25.08.2026 Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut(Ari Närhi, Pirkko Kontkanen, Jari Kivelä, Selk...
27/08/2026

VALIDI KARKIA 2026 syyskausi

25.08.2026 Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut
(Ari Närhi, Pirkko Kontkanen, Jari Kivelä, Selkä Pulkkinen, Arto Piispanen)

02.09.2026 Hatka (USA/UK/FI)
(Alan Wilkinson, Darin Gray, Janne Tuomi)

Guitar Pori International IV
11.10.2026 Josh Meader Trio (AUS)
(Josh Meader, Alex Hirlian, Matt Thomson)
Ma 12.10.2026
Randy Hansen (Seattle, USA)
`Tribute to Jimi Hendrix'
Randy Hansen - laulu, kitara
Ufo Walter - basso
Manni von Bohr – rummut

Porin Mies-Laulun talo
Showtime klo 19.00
Ennakkoliput 39€, ovelta 49€, lapset huoltajan seurassa 15€

Ti 20.10.2026
Validi Karkia-klubi:
BANNED FROM UTOPIA (USA)
‘We’re Only In It For The Euros’ - The European Tour 2025
Ray White - laulu, kitara (Zappa 1976-1984)
Mike Keneally - koskettimet, kitara, laulu (Frank Zappa, 1988)
Scott Thunes - basso, laulu (Zappa 1981-1988)
Chad Wackerman - rummut (Frank Zappa 1981-1988)
Jamie Kime - kitara (Dweezil Zappa 'Zappa plays Zappa' 2007-2012)

Promenadisali, Pori
Showtime klo 19.00, ovet 18.00.
Liput: 49€, lapset 25€
Ennakot: [email protected]

Ma 26.10.2026
KEBNEKAJSE (SWE)
(Kenny Håkansson, Göran Lagerberg, Mats Glenngård, Frank Sanderson)
Promenadisali, Pori
Liput: 49€, lapset 25€
Ennakot: [email protected]

Ti 17.11.2026
SCOTT KINSEY GROUP (USA/HU/FRA)
Scott Kinsey: koskettimet
Hadrien Feraud: basso
Gergo Borlai: rummut
Mer Sal: laulu
Nir Felder: kitara
Ennakot: 49€, ovelta 55€
Lapset huoltajan kanssa 15€

Su 22.11.2026
Vapaat äänet 30v.:
LOTUS FLOWERS (FRA/DE)
Raatihuoneen sali, Pori
Showtime klo 18.00
Liput: 29€ ennakko, lapset ilmaiseksi huoltajan kanssa.

Ke 20.01.2027
JAZZ SABBATH (UK)
Adam Wakeman, piano
Arthur Newell, rummut
Jack Tustin, kontrabasso
Promenadisali, Pori
Liput: ennakko 49€, ovelta 59€
Ennakot: [email protected]

Poster design: Vilunki 3000
Photo: Turo Sinkkonen
Photo artist: Maria E Andin

Suurkiitos Validin 2000:s muusikko Ari Närhi ja Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut upeasta syyskauden avauksesta! Tätä ol...
26/08/2026

Suurkiitos Validin 2000:s muusikko Ari Närhi ja Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut upeasta syyskauden avauksesta! Tätä oli Porissa odotettu, kiitos runsaalle yleisölle. Kumarrus museo ja Validin supercrew Turo, Janne & Niko. 💪
Ensi viikolla jatketaan Hatkan jazzin merkeissä Raatihuoneen salissa. Tervetuloa!

02.09.2026 Hatka (USA/UK/FI)
(Alan Wilkinson, Darin Gray, Janne Tuomi)

Guitar Pori International IV
11.10.2026 Josh Meader Trio (AUS)
(Josh Meader, Alex Hirlian, Matt Thomson)
12.10.2026 Randy Hansen (USA) 'Tribute to Jimi Hendrix'
(Randy Hansen, Ufo Walter, Manni von Bohr)

20.10.2026 Banned From Utopia (USA) feat. Mike Keneally, Scott Thunes, Ray White, Chad Wackerman, Jamie Kime

26 10.2026 Kebnekajse (SWE)
(Kenny Håkansson, Göran Lagerberg, Mats Glenngård, Frank Sanderson)

17.11.2026 Scott Kinsey Group
(USA/HU/FRA) feat. Gergo Borlai, Hadrien Feraud, Mer Sal & Max Light

22.11.2026 Lotus Flowers (FRA/DE)
(Bruno Angelini, Akina Abdou, Angelika Niescier)

20.01.2027 Jazz Sabbath (UK)
(Adam Wakeman, Arthur Newell, rummut, Jack Tustin)

Tickets & info: [email protected]

📷: Kati Sinisalo

kumma heppu & lopunajan voidellut
Ari Närhi
Satakunnan Museo
Validi Karkia -klubi

❤️
26/08/2026

❤️

Pori on pop! Ja Validi Karkia klubien parhaimmistoa.

Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut live!Satakunnan Museo Validi Karkia -klubi
25/08/2026

Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut live!
Satakunnan Museo
Validi Karkia -klubi

Ti 25.08.2026 Validi Karkia -klubi:KUMMA HEPPU & LOPUNAJAN VOIDELLUTAri Närhi: laulu, kitaraPirkko Kontkanen: viuluJari ...
24/08/2026

Ti 25.08.2026
Validi Karkia -klubi:
KUMMA HEPPU & LOPUNAJAN VOIDELLUT
Ari Närhi: laulu, kitara
Pirkko Kontkanen: viulu
Jari Kivelä: rummut
Selkä Pulkkinen: basso
Arto Piispanen: kosketinsoittimet

Satakunnan Museo, Pori
Showtime klo 18.30, ovet klo 18.00
Liput: 29€ ennakko, ovelta 35€
Lapset huoltajan kanssa 10€
Ennakot: [email protected]

Provided to YouTube by Universal Music GroupMeritähti · Kumma hep...

Ti 25.08.2026 Validi Karkia -klubi:KUMMA HEPPU & LOPUNAJAN VOIDELLUTAri Närhi: laulu, kitaraPirkko Kontkanen: viuluJari ...
23/08/2026

Ti 25.08.2026
Validi Karkia -klubi:
KUMMA HEPPU & LOPUNAJAN VOIDELLUT
Ari Närhi: laulu, kitara
Pirkko Kontkanen: viulu
Jari Kivelä: rummut
Selkä Pulkkinen: basso
Arto Piispanen: kosketinsoittimet

Satakunnan Museo, Pori
Showtime klo 18.30, ovet klo 18.00
Liput: 29€ ennakko, ovelta 35€
Lapset huoltajan kanssa 10€
Ennakot: [email protected]

Minä ja hän / kuvat, Johanna JHNS217, 1982

Osoite

Pori

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Validi Karkia -klubi :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Validi Karkia -klubi :lle:

Oikopolut

Jaa