Uudenkaupungin Laulu-Veikot Ry

Uudenkaupungin Laulu-Veikot Ry Uudenkaupungin Laulu-Veikot on Suomen Mieskuoroliittoon kuuluva mieskuoro, joka perustettiin sotien jälkeen v.1948. Nykyisin aktiivilaulajia on 30-40.

Kuoron toiminnassa on ollut sekä nousu- että laskukausia. Parhaimmillaan 1990-luvulla kuoron jäsenmäärä oli yli 50. Kuorolla on monia perinteisiä tapahtumia laulukauden aikana Itsenäisyyspäivän aaton musiikki-illasta keväisiin iltamiin. Kuoron ohjelmisto sisältää musiikkia laidasta laitaan. Kuoron nykyinen johtaja dir.mus. Pekka Harmovaara toimi kuoron taiteellisena johtajana vv.1973 – 2001 ja on

nyt palannut takaisin kuoron taiteelliseksi johtajaksi. Hänen johdollaan ollaan valmistautumassa mm. kuoron 75-vuotiskonserttiin v. 2025. Harjoituksia pidetään Pohitullin koulun musiikkiluokassa maanantaisin klo 18.00-20.15. Kuoro toimii Vakka-Suomen kansalaisopiston piirinä ja uudet laulajat toivotetaan tervetulleiksi mukaan toimintaan.

Huomenna olisi herkkua tarjolla. Wintteriin tullaan sisään Rauhankadun puoleisesta päästä. Konsertti alkaa klo 15.00. Li...
04/04/2025

Huomenna olisi herkkua tarjolla. Wintteriin tullaan sisään Rauhankadun puoleisesta päästä. Konsertti alkaa klo 15.00. Lippuja myydään ovella ja ennakkoliput saa Alinasta. Nähdään huomenna!

Uudenkaupungin Lauluveikot kutsuu sinut elämykselliseen konserttiin ”Laulujemme naiset”, jossa tunnelmoimme upeiden sävelten parissa!
Lauantaina 5.4.2025
Klo 15:00
Wintteri, Uusikaupunki
Konsertin johtaa dir. mus. Pekka Harmovaara, säestyksestä vastaavat Petri Hatakka ja Heikki Hietala, ja illan juontaa Heikki Eskola.
Liput 25 €
Ennakkoliput saatavilla Kenkäkauppa Alinasta (Alinenkatu 36, Uusikaupunki).
Tule nauttimaan musiikin voimasta ja juhlistamaan laulujemme naisia kanssamme!

Tervetuloa!

Uudenkaupungin Lauluveikot kutsuu sinut elämykselliseen konserttiin ”Laulujemme naiset”, jossa tunnelmoimme upeiden säve...
14/03/2025

Uudenkaupungin Lauluveikot kutsuu sinut elämykselliseen konserttiin ”Laulujemme naiset”, jossa tunnelmoimme upeiden sävelten parissa!
Lauantaina 5.4.2025
Klo 15:00
Wintteri, Uusikaupunki
Konsertin johtaa dir. mus. Pekka Harmovaara, säestyksestä vastaavat Petri Hatakka ja Heikki Hietala, ja illan juontaa Heikki Eskola.
Liput 25 €
Ennakkoliput saatavilla Kenkäkauppa Alinasta (Alinenkatu 36, Uusikaupunki).
Tule nauttimaan musiikin voimasta ja juhlistamaan laulujemme naisia kanssamme!

Tervetuloa!

Osoite

Nystad

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Uudenkaupungin Laulu-Veikot Ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa

Kategoria