19/12/2025
Easton teki meistä VUODEN PARAS ITÄHELSINKILÄINEN TOIMIJA -haastattelun, jonka piti olla:
a) iloinen joulunajan tiedote voitostamme, joka juhlistaa sekä tätä meille myönnettyä hienoa palkintoa (Kiitos Easton Helsinki! ❤️) ja sitä kaikkea hyvää, mitä onnistuimme yhdessä voittorahoilla saada aikaan, jouluiloa lahjalippujen muodossa lähialueen lapsille, nuorille, perheille ja ikäihmisille jakaen
sekä myös samalla:
b) kurkistus jo oven takana kolkuttelevan, pian alkavan Maria Baric Companyn 20v. juhlavuoteen ja sen taiteellisiin, vesiteemaisiin sisältöihin....
No, haastattelustamme tuli toki näitäkin, M***A lisäksi siitä tuli myös:
b) surullinen vesivahinkotiedote, sillä...
🌊💦VOIHAN VESI! 💦🌊
" Vaikka vesi teemana ulottuu ensi vuonna teatterimme 20v. juhlavuoden taiteeseen ja tekemiseen vahvasti, ei sen silti olisi suonut ulottuvan ihan teatterin toimitiloihin saakka..."😰
Valitettavasti näin kuitenkin kävi, sillä viime viikolla Liikuntamyllyssä tapahtunut vesivahinko täytti teatterimme kotipesän, Kulttuurimyllyn toimistotilan vedellä, joka pääsi valumaan rakenteiden alta myös teatterisalin Feeniks-näyttämötilan puolelle...
Koska tilan ensiapukuivatukset on kuitenkin ehditty jo tekemään, sai teatteri luvan pitää ovia auki yleisöilleen vielä tämän viikon. Huomenna lauantaina siis vielä Maria Baric Companyn tämän kauden viimeiset Joulupallonäytökset! Molempiin näytöksiin on saatavilla enää kourallinen lippuja, nettipuodistamme tai ovelta.
🎄la 20.12. klo 15 Maria Baric Company, Joulupallo
🎄la 20.12. klo 16.30 Maria Baric Company, Joulupallo
Ensi maanantaina tiloissamme käynnistyy nimittäin mittavat purku- ja korjaustyöt, jonka jälkeen teatterimme joutuu pitämään Feeniks-salin ovet suljettuna korjaustöiden ajan, näillä näkymin jopa parin kuukauden ajan.
Kuivaus- ja korjaustyöt tulevat viemään oman aikansa ja vaikuttavat oleeellisesti siihen, ettei juhlavuottamme päästä juhlimaan ainakaan vielä vuoden alusta teatterin omissa tiloissa.
– Vaikka tapahtunut vesivahinko aiheuttaa meille nyt todella kovaa taloudellista painetta, olemme iloisia, että ehdimme käyttämään Sitä Itää -voittorahamme (3000€) jakamalla ne esitystemme vapaalippuina vähävaraisille lapsille, nuorille, perheille ja ikäihmisille. Käytimme voittorahat alueen ihmisten ilahduttamiseksi, sillä juuri se on toimintamme ydin. ❤️
Haluammekin tässä yhteydessä kiittää myös lämpimästi sekä Eastonia tästä mahdollisuudesta, että kaikkia meitä äänestäneitä! Saimme yhdessä laitettua hyvän kiertämään eteenpäin ja tarjottua vaikeissa tilanteissa eläville ihmisille ilon hetkiä taide- ja kulttuurielämysten äärellä. Se on tässä ajassa aivan erityisen tärkeää.
📰Lue lisää Anna Väreen kirjoittamasta artikkelista täältä:
Onnittelemme voimaannuttavaan taiteeseen ja nukketeatteriin erikoistunutta Kulttuurimyllyä Itä-Helsingin parhaana toimijana!